Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. marraskuuta 2016

Ampiaispesiä


Joulun odotus alkaa ja kuitenkin oli jo ensi kesä mielessä kun tein ampiaispesiä. Virkkasin pesät sukkalangasta ja täytin ne suodatinpusseilla. Edelliset täytin vanulla ja linnut ovat niistä nokkineet täytteitä pihalle ja nyt ne näyttävät lähinnä piikkisioilta jotka roikkuu. 

Nämä pesät on tarkoitus laittaa talven aikana paikoilleen, jotta ne ovat heti keväällä estämässä amppareiden pesänrakennusta.


perjantai 23. syyskuuta 2016

Valopallo

Jo viime syksynä näin paljon valopalloja facebookin eri käsityöryhmissä. Tänä syksynä niitä alkoi taas näkyä, joten päätin vihdoin itsekin kokeilla. Kuvittelin että se on kovinkin vaikea, mutta väärässä olin.   Neanomat -blogissa on hyvät ohjeet pallon tekemiseen.


Tämän pallon tein Novitan kotiväki langasta 3mm koukulla.

Kovettamiseen tein erikeeper-vesi seoksen. Noin puolet ja puolet laitoin. Hieman jäi pehmeäksi, joten seuraavaan hieman enemmän liimaa ja vähemmän vettä. 




Pallon sisälle ostin Tokmannilta patterilla toimivat ledivalot joihin saa ajastuksen. On aika kiva tulla illalla pimeällä kotiin kun valopallot ovat päällä. 


Tein myös isomman pallon. Katossa roikkuva pallo on tehty kaksinkertaisesta kotiväkilangasta, jotta siitä tuli tarpeeksi iso ja näyttävä kattoon.
 

torstai 15. syyskuuta 2016

kyjy 17/Virkattu kori

Syksyn tullen otetaan taas käyttöön pipot ja sormikkaat. Meillä on jokaiselle oma kori hattuhyllyllä, mutta eihän lapset sinne yllä itse. Yleensä pipot ja tumput on siis lattialla. 



Keksin tehdä korin roikkumaan lasten naulakosta. Koriin on helppo sujauttaa lapsen itse pipot, huivit ja tumput. Tässä on tarkoitus säilyttää vain juuri sillä hetkellä tarvittavia asusteita.


Koriin virkkasin mukaan muovista pyykkinarua, jotta kori pysyy ryhdikkäänä vaikka on roikkumassa. Tein kahvat josta kori on helppo ripustaa. 

Kori on hieman muhkurainen kun mukana kulkeva pyykkinaru hieman kiristää joissain kerroksissa. Seuraavalla kerralla täytyy kiinnittää huomiota että pitää pyykkinarun tarpeeksi löysällä. Mutta kyllä se tässä hommansa hoitaa.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

jyjy 5/Saunvihta virkaten.


Mitä: Saunavihta/jyjy5
Mistä: Pellavalanka 92g
Miten: virkkuukoukku nro 3,5

Olen tehnyt aikaisemmin jo yhden saunavihdan, mutta tein sen bampulangasta ja siitä tuli vähän turhan pehmeä. 

Nyt sain pellavalankaa ja päätin tehdä toisen. Tähän tein myös hieman lyhyemmät "oksat", koska edellisessä ne venähtivät kastuttuaan turhan pitkiksi. Tämä lähtee lahjaksi ja toivottavasti ikivihta miellyttää. Ainakaan se ei roskaa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Jyjy 10


Mitä: jyjy 10 Virkattu kori/pussi
Miten: Virkkaamalla 8mm koukulla
Mistä: Trikookude 1256g

Lasten pehmopalikat tarvitsivat uuden säilytyskorin, vanhan muovisen mennessä rikki. Aikaisemmin tekemästäni matosta jäi kudetta yli ja se olikin hyvä käyttää tähän. Kude menikin kaikki tänän pariakymmentä senttiä lukuunottamatta.


Juhannukseen on enää pari viikkoa, joten nyt täytyy laittaa täysi vaihde päälle, jitta saan loput 5 työtä valmiiksi. Saunavihta, kahdet lapaset, joogasukat ja nuken housut ovat vielä kesken. Nuken housuista puuttuu vain pikkuisen, mutta muissa on vain aloitussilmukat tehty. 

Olen ollut jokaisessa kyjyssä ja jyjyssä juhannuksesta 2014 asti ja saanut ne valmiiksi. Aion saada myös tämän valmiiksi, vaikka kiirettä pitää.

lauantai 26. joulukuuta 2015

tonttu




Mitä: Virkattu tonttu
Mistä: Musta hanko 64g ja oranssi kaksinkertainen catania, sukkahousut ja silica kissanhiekka
Miten: 6mm virkkuukoukku

Olen nähnyt näitä tonttuja jo viime jouluna tosi monen käsityöläisen käsistä syntyneen. Nyt näin tontun tehtynä harrikka värityksellä, ja nappasin idean heti. Mietin, että miespuolinen lahjansaaja ei välttämättä arvosta pelkkää koristetonttua. Päätin sitten että teen siitä kosteudenpoistajatontun autoon. Tontun vartalon sisällä on sukkahousut kaksinkerroin ja sisällä kissan kristallihiekkaa.

Kristallihiekka kerää kosteutta vaikka autosta, ja niinpä ikkunat eivät mene niin huuruun kuin ilman sitä. (Testattu on) Kun tonttu ei enää toimi, niin sen voi laittaa joko uuniin tai saunaan kuivumaan ja sen jälkeen takaisin autoon. Näppärää.

tiistai 1. joulukuuta 2015

kyjy 7




Mitä: Kyjy 7 /Ristiäis-/nimiäiskortteja
Mistä: Catania
Miten: 3,5mm virkkuukoukku
Aloitettu: 2.7
Valmis: 29.11
Paino: 50g

Saimme kutsun pienen tytön nimiäisiin ja tokihan kortti piti tehdä. Nimiäiset vietettiin jo heinäkuussa ja sinne toki sain juuri ajoissa kortin tehtyä, mutta nämä loput tulivat valmiiksi vasta nyt.

Tuntuu, että aina jää siihen kuuluisaan viimetippaan kaikki, joten päätin tehdä muutaman kortin jo valmiiksi, jotta on sitten kun  nitä tarvitaan. Yhteen korttiin tarvittava vaunu ja renkaat painavat juuri 10g, joten kortteja piti tehdä viisi jotta tarvittava paino täyttyy. Nyt niitä sitten on mukavasti neljä korttia varastossa kun taas tarve tulee.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Kyjy 18



Mitä: Kyjy 18 / Saunavihta
Mistä: Novita Bambu
Miten: 3,5mm virkkuukoukku
Aloitettu: 27.8
Valmis: 21.11
Paino: 102g

Vihta vai vasta?
Meillä sanotaan vihta, miten teillä?

Näin kuvan virkatusta saunavihdasta ja ajattelin, että onpas veikeä. Aloin etsiä ohjetta, mutta sellaista en löytänyt. Muutaman kuvan näin netissä ja niistä aloin kehittelemään itse miten sen teen.

Vihdan virkkasin yhdessä osassa. Ensin aloitetaan varresta. Varren tein puolipylväillä. Vartta tehdään yksi kerros ja jatketaan samantein oksaan. Oksa virkataan ketjusilmukoilla ja takaisin tullaan piilosilmukoilla.


Välillä tehdään lehti haluamalla tavalla. Itse tein ketjusilmukan, 2 puolipylvästä, kaksi pylvästä, kolme pitkää pylvästä ja taas 2 pylvästä, 2 puolipylvästä ja ketjusilmukka. Ja taas jatketaan oksaa.

Kun tullaan taas varren kohtaan, tehdään taas vartta puolipylväillä edestakaisin ja aloitetaan taas oksa. Tästähän voi tehdä juuri sen kokoisen ja niin paljon oksia, ja niin pitkiä oksia kuin haluaa.

Lopuksi varsi rullataan ja ommellaan kiinni. Kannattaa ommella muutama pisto myös varren läpi niin se pysyy kivasti paikoillaan.

Näitä on mukava tehdä. ei ole niin väliä onko kaikki lehdet juuri samanlaisia tai oksat yhtä pitkiä. Tätä on helppo tehdä vaikka televisiota katsellessa kun ei tarvitse laskea.


Nyt vaan odottelen miehen kommenttia kunhan hän pääsee testaamaan. Mutta tämä on hyvä kestoversio ja varsinkin nyt talvella kun puista saa vain risuja.

Muoks. Mies kokeili vihtaa ja kuulemma oli ihan hyvä, MUTTA se venähti pituutta mooonta monta senttiä. Täytyy ottaa se huomioon seuraavaa tehdessä.









perjantai 6. marraskuuta 2015

Kyjy 9




Mitä: Kyjy 9/ Tölkinsuoja
Mistä: Puuvillalanka
Miten: 3,5mm virkkuukuokku
Aloitettu: 27.8
Valmis:  30.10
Paino:  70g

Mies tilasi joululahjaksi kavereilleen tölkinsuojuksia. Olen aiemmin tehnyt yhden suojuksen miehelleni ja yhden jemmaan odottamaan. Nyt tarve oli kolmelle uudelle suojalle joista yhden piti esittää miestä ja kahden naista. No ei muuta kuin hommiin. Kaksi naista esittävää oli helppo tehdä, mutta miestä esittävä oli jo hieman hankalampi toteuttaa. Kyllä sekin lopulta jotenkin onnistu, mutta toista en ehkä ihan heti tee, sen verran pientä näperrystä oli.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kyjy 3 ja 4





Kyjy 3
Mitä: Tuolitassu 8kpl
Aloitettu:  8.7
Valmis:  8.7
Paino: 52g
Miten: 3.5mm virkkuukoukku
Mistä: puuvillalanka


Kyjy 4
Mitä: Tuolitassu 8kpl
Aloitettu: 8.7
Valmis: 30.8
Paino: 54g
Miten: 3,5mm virkkuukoukku
Mistä: Puuvillalanka


Puiset tuolit ja parketti ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Parketti naarmuuntuu helposti kun tuoleja liikuttaa edestakaisin. Vuoden verran olen taistellut kaupassa myytävien liimattavien huopapalojen kanssa. Huopapala teipataan jalan pohjaan, mutta eipä ne kovin kauan niissä pysynyt ja lopulta tuolit jopa keikkuvat kun vain osassa on huopatarrat.

Nyt keksin ratkaisun, virkatut "sukat" tuolin jalkoihin. Näitä oli tosi helppo ja nopea tehdä ja ne jopa pysyvät tuolin jaloissa. Nyt ei kuulu ääntä eikä parketti naarmuunnu kun tuoleja liikutellaan. Nämä keräävät jonkun verran pölyä, mutta ne voi aina laittaa pesukoneeseen ja ne ovat taas käyttövalmiit.Halusin jokaiseen tuoliin eriväriset sukat ja nyt voikin valita minkä väriseen tuoliin  haluaa istua. Sukat on aika huomaamattomat ja vain tarkkasilmäiset ne voivatkin meillä huomata.

Näistä kannattaa tehdä todella napakat, jotta ne pysyvät kunnolla eivätkä irtoa kun tuolia nostetaan. Oransseista tuli hieman liian löysät ja ne välillä pääsevät tippumaan.




torstai 27. elokuuta 2015

Välikatsaus kyjyihin



Nyt on kaikki kyjyt aloitettu.. Ja kauhea kasa On keskeneräisiä pusseissa.Muutama on valmis ja toooosi moni on kesken. Minulla ei ikinä ole ollut näin monta työtä kesken joten haasteellista tulee olemaan.

Piti aloitta 10 työtä tänään, jotta ehdin ne määräaikaan mennessä saada alkuun. Tuntuupas hölmöltä luoda puikolle silmukat ja jätteeää siihen ja aloittaa taas uusi työ.

Nyt on vain keskityttävä siihen, että tekee tasaiseen tahtiin aina yhden työn valmiiksi ennen kuin jatkaa seuraavaa. Näin se ei tunnu aivan jättimäiseltä projektilta. Ei muuta kuin työn iloa minulle ja pitäkää peukkuja, että saan kaiken valmiiksi.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kyjy 5




Mitä: Vauvalle peitto (kyjy 5)
Aloitettu: 13.7
Valmis: 21.7
Paino:  466g
Mistä: Novita Isoveli ja kaksinkertainen nalle
Miten: 5mm virkkuukuokku

Taas sitä mennään. Edellisetkin olivat vielä kesken kun piti peitto aloittaa. Piti saada jokin helppo matkatyö kesälomareissulle mukaan ja mikäs sen helpompaa kuin virkata paloja.

Langaksi valikoin laatikosta loput Isoveljet, koska se on paksu lanka ja tulosta tulee nopeaan ja saanpahan taas lankaa laatikoista pois. Isoveli on minusta hieman hankalaa lankaa, koska se on liian paksua sukkiin, mutta liian kutittavaa pipoihin ja lapasille meillä ei juurikaan ole tarvetta. Isoveli loppui kesken, joten käytin kaksinkertaista nalle-lankaa kaverina.

Vauvan peittoon Isoveli on ihan sopiva, sillä vauvalla on kuitenkin vaatteet peiton alla ja tarvittaessa voi peiton laittaa lanoliinikylpyyn, joka hieman pehmentää.

Tälle peitolle ei varsinaisesti ole vielä saajaa, mutta tämä lähtee lahjoituksena jonkin sairaalan keskolaan. Tuo meidän oma keskola (phks) ei ota vastaan kuin puuvillasta tai bampusta tehtyä lahjoituksia ja niinpä tämä saa matkata hieman kauemmas. Todennäiköisesti tämä lähtee Turkuun tyksin keskolaan, mutta jos ei sinne niin viimeistään uuteen lastensairaalaan.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kyjy 2015

Tästä se taas alkaa, nimittäin KYJY 2015

 eli Kesäyöstä jouluyöhön.

IDEA:
- Töiden aloitus: 20.6 2015 klo 00:01.
- Kaikki työt pitää olla aloitettu 31.8. 2015 klo 23:59 mennessä.
- 20 työtä pitää olla valmiina jouluyöhön(24.12. 2015 klo 23:59) mennessä.
- Työt voi olla virkattu tai neulottu.
- Työhon pitää käyttää vähintään 50g lankaa tai 250m.
- Työt lasketaan aloitetuksi, kun silmukat on luotu puikoille tai virkkuukoukulle. Sen jälkeen EI voi enää muuttaa työtä.
- 20 työn listan voit tehdä valmiiksi, mutta listan pitää olla lopullinen 31.8.2015 mennessä.
- Alkuraportti lähetetään viimeistään 7.9 2015 klo 23.59 mennessä. Loppuraportti lähetetään  viimeistään 31.12 2015 klo 23.59 mennessä


Olen jo osallistunut KyJy 2014 ja JyJu (jouluyöstä juhannusyöhön) 2015 ja molemmat kerrat olen saanut valmiiksi kaikki työt määräajassa.

Nyt on ensimmäinen kerta kun raportoin blogiin edistymisestä. Koskaan aiemmin ei ole ollut näin tiukka aikataulu aloittaa työt, saa nähdä miten käy. Tykkään tehdä työt yksi kerrallaan valmiiksi ja nyt se ei tule onnistumaan. Kaiken lisäksi on vielä muutama työ kesken, jotka pitää saada valmiiksi ennen kuin käy kyjy-töiden kimppuun.

Kaikkia töitä en tule heti postaamaan, sillä osa töitä on varmasti joululahjoja joten yllätys menisi piloille jos täällä etukäteen kuvia olisi.

Kaikkia töitä en varmaan ihan tässä järjestyksessä tee, mutta teen kuitenkin.

Kyjy listani löytyy tästä alta:
1. Villasukat aloitettu 20.6 valmis 5.7 paino 50g
2. Villasukat ja kämmekkäät Aloitettu 5.7 valmis 28.9 paino 50g
3. Tuolitassu. Aloitettu 8.7 valmis 8.7 paino 52g
4. TuolitassuAloitettu 8.7 valmis 30.10 paino 54g
5. Vauvan peitto. Aloitettu 13.7 valmis 21.7 paino 466g.
6. huivi tico tico. aloitettu 24.7
7. Ristiäiskortteja. Aloitettu 2.8
8. Sukat  Aloitettu 6.8 valmiit 10.8 paino yht. 50g
9. Tölkinsuoja. alotettu 27.8
10. Huivi viron villasta. Aloitettu 15.8
11. Pipo ja sukat keskolaan Aloitettu 27.8
12. Pipo ja sukat keskolaan Aloitettu 27.8
13. Pipo ja sukat keskolaan. Aloitettu 27.8
14. Leopardisukat. Aloitettu 27.8 valmis 30.10 paino 104g
15. pipo ja sukat keskolaan. Aloitettu 27.8
16. Leopardisukat. Aloitettu 27.8 valmiit 30.10 paino 98g
17. Sukat lapselle. Aloitettu 27.8 valmiit 7.10 paino 89g
18. Saunavihta. Aloitettu 27.8
19. Huivi Aloitettu 27.8 valmis 26.9 paino 112g
20. Joulukalenterisukat. Aloitettu 27.8

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Vauvakutsut


Mitä:  Tarvikkeita vauvalle
Mistä: catania-lanka ja erinäiset kangaspalat laatikosta
Miten: Ompelemalla, neulomalla ja virkkaamalla

Sain kutsun vauvakutsuille, mutta valitettavsti en päässytkään osallistumaan niihin.  Halusin silti muistaa tulevaa perhettä ja tein vauvalahjan.

Lahjaan ompelin ensin korin, johon sain kerättyä lisää tavaraa. Halusin tehdä pitkäkestoisia tavaroita joten tein pesulappuja ja kuola-/ruokalappuja jotka menee pitkään ja voi käyttää moneen. Näihin sain hyvin käytettyä pienet joustocollege, trikoo, flanelli ja collegekankaat.




Pitihän koriin jotakin oikein suloista tehdä ja niinpä tein pienet tennarisukat puuvillalangasta, koska on kyse kesävauvasta.  Tennarit on ihan tavalliset sukat, joissa kärki, kantapää ja varren alku on valkoiset ja muu sukka sitten tennarin väriset. Lopuksi vielä virkkasin kengän nauhat ketjusilmukoilla.



Laitoin pakettiin myös vanupuikkoja, rasvaa ja vanhemmille hieman herkkuja.


keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

piirakkavuoan suoja




Mitä: Piirakkavuoan suoja
Mistä: Ontelokude
Miten: 10mm virkkuukoukku


Näin kuvan, jossa oli trikookuteesta virkattu piirakkavuoalle suoja.  Se oli tosi hienon näköinen ja minunkin piti sellainen saada. Katselin kuvia virkatuista matoista ja pitsiliinoista saadakseni ohjeen. Mieleistä ei löytynyt, joten piti itse soveltaa sellainen. Kuvio on muotoutunut koko ajan tehdessä. Ajatushan tuossa käytännössä on tehdä hyvin  matala kori johon tehdään kantokahvat. Nyt kehtaa laittaa tarjolle, eikä tarvitse miettiä pannunalusia. Tämä ensimmäinen versio lähti omalle ukilleni pääsiäistuliaiseksi, täytynee tehdä itselle uusi.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hello Kitty pipo




Mitä: Hello Kitty pipo vauvalle
Mistä: Catania 34g
Miten: 3mm pyöröpuikot

Siskon mieheltä tuli pieni vinkki, että heidän tytölleen voisi tehdä Hello Kitty pipon. Itse en kyseisestä hahmosta välitä, mutta kun minulle mallit ja kaaviot valmiiksi etsittiin, niin täytyyhän tädin kullalle pipo saada.

Kevättä ja kesää kohti ollaan menossa niin valitsin materiaaliksi puuvillan. Lankalaatikoista löytyi Catania lankaa tosin värejä piti vähän soveltaa, kun en halunnut uusia lankoja ostaa. Yleensähän Hello Kittyyn liitetään pinkki väri.  Vaalean lila sopii hyvin pienelle tytölle. Tein ihan peruspipon ensin neuloen valmiiksi. Ja sitten virkkasin kuvion, jonka ompelin pipoon kiinni. Kuvioon löytyy kaavio täältä: Hello kitty kaavio Pärren puikko.


Kuvion virkkaaminen ei ollutkaan ihan helppo kuten kuvittelin. Edestakasin virkkauksella ja piti kuljettaa lankoja mukana.  Muutaman kokeilukerran jälkeen päädyin tekemään silmät ja nenän erikseen ja ompelemaan ne kiinni.  Pidin molemmissa reunoissa omat mustat kerät, jotta sitä ei tarvinnut kuljettaa koko kuvion läpi.  Omasta mielestäni onnistuin lopulta kubiossa ja pieni neito sai kevätpiponsa.

Omalle tytölle on jo tehty pipo ja nyt tämä siskontytön pipo. Seuraavaksi mietintää pojille sopivia pipoja, jotta oma poika ja siskonpoikakin saavat omansa.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Tawashi pesusienet ja huopasaippuat


Mitä: Tawashi
Mistä: Hamppulanka
Miten: 3mm virkkuukoukku

Luin eräässä kestotuoteryhmässä vinkin monikäyttöisistä tawashipesusienistä. Ohje löytyi pienen etsimisen jälkeen punomon sivuilta ja eikun kokeilemaan. Nämä olivatkin nopeita ja helppoja tehdä. Ensimmäiset tein Hankolangasta, mutta niistä tuli tosi isoja ja pehmeitä. Näillä sienillä voi pestä itseään, astioita tai pintoja. Oikeastaan mitä vaan. Liian pehmeä ei putsaa kunnolla.

Lankakaupassa käydessäni löysin hamppulankaa ja päätin kokeilla sitä. Siitä tulikin tosi hyvän napakka ja siispä lankaa piti ostaa lisää. Näitä tulikin tehtailtua paljon erikokoisia lahjoiksi. Ohje oli helppo muistaa ulkoa ja nämä oli mukavia välitöitä isompien töiden lomassa.



Nämä kaikki lähtivät lahjoiksi itse huovutettujen saippuoiden kanssa.  Saippuoissa on sisällä tavallinen palasaippua johon on kääritty huovutusvillaa ympärille ja aloitettu huovuttaa. Saippua huopuu lisää käytössä ja lopulta saippuan loppuessa jää vain huopapallo.


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Revontulitossut



Mitä: Revontulitossut
Mistä: 7 veljestä
Miten: 4mm virkkuukoukku


Viime keväänä meille kulkeutui tossut, joiden alkuperää en tiennyt. Ne oli tytöllemme sopivat ja niinpä ne päätyivät unisukiksi. En arvannutkaan kuinka rakkaat näistä sukista tulisi. Nyt ne on jo varpaista paikatut ja uudet reiät jo tulleet. Ongelmana oli, että en tiennyt miten ne on tehty tai kuka ne oli tehnyt.



 No hätähän ei ole tämän näköinen. Otin  tossuista kuvan ja laitoin sen facebookiin voihan villasukka ryhmään kysymyksen kanssa. Hetihän se tunnistettiin ja tossujen nimeksi sanottiin revontulisukka ja se löytyy kuulemma jostakin lehdestäkin. Pikainen googletus ei tuonut tulosta ohjeen suhteen. Sain vinkin, että sukissa käytetty tekniikka löytyy kirjasta sukupolvien silmukat.

 Lainasin kirjan ja yritin tehdä sen avulla sukkaa. Sukassa on käytetty piilosilmukkavirkkausta. Tekniikka oli hidas ja se kaventui mitä enemmän sitä teki. (Jotain meni siis vikaan.)  Lopulta tuskastuin niin, että aloin tekemään ihan tavallisesti kiinteillä silmukoilla ja sukan mallia otin koko ajan valmiista sukasta.

Kirjoitin ohjeen ylös ja tässä se on, olkaa hyvä :

Sukan koko on noin 27-28


Luo 36 ketjusilmukkaa ja yhdistä piilosilmukalla renkaaksi.


Aloita spiraalina sukan vartta haluamaasi pituuteen. ( Itse virkkasin aina silmukan takareunasta, jotta saan hauskan pinnan).


Kun varsi on halutun mittainen tee vielä kiinteita silmukoita niin että pääset varren etupuolelle.


Kun olet varren edessä keskellä, tee 35  ketjusilmukkkaa

ja yhdistä silmukkaketju sukan varteen ja jatka sukan toinen puoli kiinteillä.


Tämän jälkeen virkkaa edelleen kiinteillä silmukoilla nyt myös niihin ketjusimukoihin. Eli siis isoa ympyrää, jotta saat sukkaan myös varvasosan.


Virkkaa näin pari senttiä (itse tein 4krs) ja aloita kavennukset.



 Kärjessä ja kantapäässä  kavenna kaksi kiinteää silmukkaa yhteen, jotta sukan kärki ja kantapää kapenee. Tee näin sukan loppuun asti. Itse tein kavennuskerroksia 11 kerrosta.


Lopuksi virkkkaa pohja kiinni piilosimukoilla.  Virkkaa yläpuolen aukko pylväillä kiinni.


Ohje on ensimmäinen itse kirjoittamani, joten puutteita saattaa ilmetä. Ole ystävällinen ja kysy, ilmoita virheestä tai muuten vaan kommentoi sukkia. Toivotan virkkauksen iloa kaikille.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Saunatonttu

Mitä: saunatonttu Miten: 3mm virkkuukoukku Mistä: Sekalaiset langat laatikosta.

Saimme kutsun ystäviemme uuden remontoidun saunan tupaantuliaisiin ja pitihän jotain lahjaa uuteen saunaan viedä. Mikäs sen parempi kuin saunatonttu. 

Kuvia löytyi vaikka kuinka ja paljon, mutta ohjeita oli saatavilla vain muutamia. Aikaa tontun synnyttämiseen oli vain viikko, joten helppo ohje piti löytää.  Helppo ohje löytyikin täältä:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/neulonta_ja_virkkaus/virkkaa_oma_puutarhatonttu

Tonttuun on käytetty han sekalaisia lankoja, pääasia oli langan paksuus ja väri. Ja taas kaikki löytyi omista lankalaatikoista.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Afrikankukkamatto

Mitä: Matto afrikankukista Miten: 10mm virkkuukoukku Mistä: Ontelokude

Viime keväänä ostin ison kansan valkoista ontelokudetta tarkotuksena tehdä kori sekä matto samaan sarjaan. Korin sain tehtyä ja se onkin jo uudella omistajallaan, mutta matto on edelleenkin tekemättä. Laatikosta löytyi myös ihan ensimmäinen kudeostos vuosien takaa, vaaleanpunainen kude.

Päätin sitten tehdä maton uuden kotimme vessaan. Pelkkä valkoinen ei ole ollenkaan tyylisemme, niinpä päätin käyttää sen vaaleanpunaisen valkoisen kanssa.  Kaksi juhannusruusumattoa tehneenä en halunut tehdä perus pyöreää joten päätin opetella afrikankukkien teon tähän työhön. Hyvä ohje kukkiin löytyy täältä:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/neulonta_ja_virkkaus/nain_virkkaat_afrikankukan

Matto oli muutaman viikon vessassa, mutta pari kertaa pissat siitä pestyäni totesin, että se muuttaa makuuhuoneeseen ja katsotaan parin vuoden päästä uudelleen kun lapset ovat vähän isompia. Eli vessa on edelleen ilman mattoa.