Kaikkea itsetehtyä maan ja taivaan väliltä. Neulominen, virkkaus ja ompeleminen sekä joskus jopa leipomista perheen arjen keskeltä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitto. Näytä kaikki tekstit
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Kyjy 5
Mitä: Vauvalle peitto (kyjy 5)
Aloitettu: 13.7
Valmis: 21.7
Paino: 466g
Mistä: Novita Isoveli ja kaksinkertainen nalle
Miten: 5mm virkkuukuokku
Taas sitä mennään. Edellisetkin olivat vielä kesken kun piti peitto aloittaa. Piti saada jokin helppo matkatyö kesälomareissulle mukaan ja mikäs sen helpompaa kuin virkata paloja.
Langaksi valikoin laatikosta loput Isoveljet, koska se on paksu lanka ja tulosta tulee nopeaan ja saanpahan taas lankaa laatikoista pois. Isoveli on minusta hieman hankalaa lankaa, koska se on liian paksua sukkiin, mutta liian kutittavaa pipoihin ja lapasille meillä ei juurikaan ole tarvetta. Isoveli loppui kesken, joten käytin kaksinkertaista nalle-lankaa kaverina.
Vauvan peittoon Isoveli on ihan sopiva, sillä vauvalla on kuitenkin vaatteet peiton alla ja tarvittaessa voi peiton laittaa lanoliinikylpyyn, joka hieman pehmentää.
Tälle peitolle ei varsinaisesti ole vielä saajaa, mutta tämä lähtee lahjoituksena jonkin sairaalan keskolaan. Tuo meidän oma keskola (phks) ei ota vastaan kuin puuvillasta tai bampusta tehtyä lahjoituksia ja niinpä tämä saa matkata hieman kauemmas. Todennäiköisesti tämä lähtee Turkuun tyksin keskolaan, mutta jos ei sinne niin viimeistään uuteen lastensairaalaan.
perjantai 19. kesäkuuta 2015
Lahjoituksia
Mitä: Sukkia
Mistä: 7 veljestä
Miten: 3,5mm bampuiset sukkapuikot
Minulla on iso kasa pieniä keriä langanloppuja laatikossa, ja niistä piti päästä eroon. Juuri nyt ei ollut ketään joka tarvitsisi sukkia, joten päätin tehdä valmiiksi erikokoisia sukkia ja antaa ne tarvittaessa vaikka lahjoituksena jonnekin. Näihin oli kiva kokeilla erilaisia ja uusia kuvioita ja tekniikoita.
Eiköhän näillekin sukille viimeistään ennen joulua ottajia löydy.
Mitä: Vauvan peitto
Mistä: Akryylilanka
Miten: 4mm virkkuukoukku
Palat yhdistin virkkaamalla kuvan tavalla. (kuva on löydetty netin syövereistä).
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Ristiäislahja
Mitä: Peitto, junasukat, tumput ja myssy vastasyntyneelle
Mistä: Novita Wool
Miten: 2mm sukkapuikot ja peittoon 3,5mm pyöröpuikot
Kun keväällä 2014 kuulin, että siskoni saa loppuvuodesta toisen lapsen, alkoi heti raksuttaa ajatus ristiäislahjan tekemisestä itse. Omalle pojalleni, joka on syntynyt loppuvuodesta, tein villaisen peiton ja se on ollut todella paljon käytössä. Päätin siis tehdä peiton ja jos lankaa jää niin kaveriksi jotakin.
Langaksi valikoitui novita wool sen pestävyyden takia. Lahjaksi on vauvaperheeseen kiva antaa konepestäviä asioita, jotta se helpottaa arkea. Väreiksi valikoitui ampiaisen värit, koska ne käyvät sekä tytölle, että pojalle. Ostin lopulta lankaa niin paljon, että niistä riitti vielä pipo, tumput ja junasukat. Tämän jälkeenkin lankaa jäi joten omatkin lapset saivat vielä jotakin.
Peitto on tehty kulmasta kulmaan, jotta sen tekeminen olisi hieman miellyttävämpää ja sen saisi jopa joskus valmiiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




