lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kyjy 5




Mitä: Vauvalle peitto (kyjy 5)
Aloitettu: 13.7
Valmis: 21.7
Paino:  466g
Mistä: Novita Isoveli ja kaksinkertainen nalle
Miten: 5mm virkkuukuokku

Taas sitä mennään. Edellisetkin olivat vielä kesken kun piti peitto aloittaa. Piti saada jokin helppo matkatyö kesälomareissulle mukaan ja mikäs sen helpompaa kuin virkata paloja.

Langaksi valikoin laatikosta loput Isoveljet, koska se on paksu lanka ja tulosta tulee nopeaan ja saanpahan taas lankaa laatikoista pois. Isoveli on minusta hieman hankalaa lankaa, koska se on liian paksua sukkiin, mutta liian kutittavaa pipoihin ja lapasille meillä ei juurikaan ole tarvetta. Isoveli loppui kesken, joten käytin kaksinkertaista nalle-lankaa kaverina.

Vauvan peittoon Isoveli on ihan sopiva, sillä vauvalla on kuitenkin vaatteet peiton alla ja tarvittaessa voi peiton laittaa lanoliinikylpyyn, joka hieman pehmentää.

Tälle peitolle ei varsinaisesti ole vielä saajaa, mutta tämä lähtee lahjoituksena jonkin sairaalan keskolaan. Tuo meidän oma keskola (phks) ei ota vastaan kuin puuvillasta tai bampusta tehtyä lahjoituksia ja niinpä tämä saa matkata hieman kauemmas. Todennäiköisesti tämä lähtee Turkuun tyksin keskolaan, mutta jos ei sinne niin viimeistään uuteen lastensairaalaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Ja kiitos kun jätät käynnistäsi viestin. Minulla on kommenttien tarkistus päällä, jotta yksikään kommentti ei menisi minulta ohi