Mitä: Vaatteita syksyksi koossa 104cm ja 92cm
Mistä: Trikoo, joustofrotee, college
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Kun kesäisiä kelejä ei saapunutkaan, niin on hyvä jo miettiä tulevaa syksyä.
Olen tehnyt lapsille jo muutamia housuja Suuren käsityölehden Nosh housukaavalla.
Seuraavaksi oli vuorossa paitoja lapsille. Hankin kankaita Tampereelta tekstiili Fihliltä ja Lahden kärkkäiseltä. Paidan kaavoina kokeilin erilaisia malleja : tavallinen paita, raglanhiainen paita, paita jossa olkasaumaa on pidennetty ja kirjekuorikaulus paita.
Kirjekuorikauluksinen paita on Ottoble 4/15 numerosta. Se taitaa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kyseistä mallia, sillä en ymmärtänyt teko-ohjeista mitään ja paita onkin oma räpellykseni, jotta sain se kasaan. Ihan hyvännäköinen siitä lopulta tuli, vaikka ei ehkä ihan ohjeen mukainen.
Kaikissa paidoissa oli vähintään kahta eri kangasta, sillä halusin hieman leikitellä väreillä ja saada syksyksi väri-iloittelua.
Tein pienemmälle hupparin ja apinapaidan koossa 92 cm ja isommalle paidan koossa 104cm. Apinapaidan kaava tosin oli lopulta niin iso, että se päätyi isomman kaappiin ja siirtyy sieltä sitten pienemmän kaappiin.
Tein tytölle koossa 104cm joustofroteesta takin ja housut. Kankaan olen aikanaan ostanut kirpputorilta kestovaippoja varten, mutta ei koskaan päätynyt niihin vaan nyt kangas sai elämän tytön vaatteina.
Hupparin malli oli niin kiva, että molemmille lapsille piti tehdä vielä toiset takit.
Mahtava määrä vaatetta :) Blogissani olisi sinulle haaste :) kurkkaa http://hullunapinkkiin.blogspot.fi/2015/08/liebster-awards.html
VastaaPoistaKiitos haasteesta. Täytyykin tutustua siihen tarkemmin ajan kanssa. Varmasti osallistun.
Poista