maanantai 30. marraskuuta 2015

Jämälankavillasukkajoulukalenteri 2015

Huomenna se taas alkaa, nimittäin Missä neuloimme kerran - blogin jämälankavillasukkajoulukalenteri. Osallistuin tähän jo viime vuonna, mutta tänä vuonna sukat pääsevät päivittäin myös blogiini. Jännityksellä odotan mitä tänä vuonna on keksitty. Viime vuonna oli mukana kirjoneuletta ja silmukointia, jotka molemmat olivat minulle ihan vieraita.

Viime vuoden sukkien vaiheet voit käydä katsomassa täältä. 
Tässä kuitenkin kuva viime vuoden valmiista sukista jouluaatolta.



Tässä vähän sukkien ideaa viime vuodelta. (Kopioitu missä neuloimme kerran-blogista)
"Tervetuloa taas tuhoamaan jämälankoja sukkaneulonnan ja joulunodotuksen parissa. Viime vuoden tapaan luvassa on armotonta käskytystä ja valmiit raitasukat jouluaattona. Panoksia on kuitenkin korotettu ja halukkaille on tarjolla myös kirjoneuleraitoja. Kalenteri on tänä vuonna myös kaksikielinen. Te voitte edelleen neuloa sukkanne suomenkielisin ohjein, mutta tarjoamme osallistumismahdollisuuden myös englantia taitaville neulojatovereille ympäri muailman.
Blogin yläreunasta ja tämän linkin takaa löytyy ohje varpaista varteen -sukkiin afterthought-kantapäällä. Voit neuloa sukat haluamasi paksuisesta langasta, mutta ohjeen silmukkamäärät soveltuvat fingering-vahvuiselle (400m/100g) langalle ja tiheydelle 32s=10cm. Sukat tulevat etenemään hieman eri tahtia ja tämän takia niitä ei voi neuloa yhdellä pyöröpuikolla, joten varaathan kahdet sukka- tai pyöröpuikot.
Joulukalenterin ajan blogiin ilmestyy joka aamu klo 04.00 ohjeet päivän raidan neulomiseen. Päivämäärä määrää kerrosten lukumäärän ja me ohjeistamme, kuinka päivän väri valitaan. Kutakin päivää kohden neulotaan siis eripaksuinen raita. Päivän värivalintojen suhteen ei kannata olla turhan tiukkapipoinen. Jos varastosta ei löydy juuri oikean väristä lankaa, valitse lähin mahdollinen. Tällä kertaa mukana on ajoittain myös kirjoneuletta. Sitäkään ei kannata säikähtää, vaan sen voi halutessaan korvata ihan tavallisella raidalla. Kärjet, kantapäät ja varren resorit tehdään erikseen. Sukkien räsymattoista yleisilmettä rauhoittaakseen, ne voi tehdä kaikki samalla värillä. Jos sukkiinsa kaipaa vielä enemmän yhtenäistä ilmettä, voi jokaisen väriraidan väliin neuloa yhden kerroksen kärkien ja kantapäiden värillä.
Kaikki tarvittavat ohjeet varpaista varteen -tekniikkaan, jälkikäteen tehtyihin kantapäihin ja raitasukkien langanpäiden päättelyyn löytyvät tuolta sukkaohjesivulta ja osa käydään vielä sukkien edistyessä tarkemmin läpi. Niitä ei siis tarvitse etukäteen osata.
Käskytystä seuraamalla saamme kaikki omannäköiset sukat ja olisimme valtaisan iloisia, jos nappaisit kuvan valmiista sukistasi ja lähettäisit sen meille, niin kokoamme sukkakuvista kollaasin. Viime vuoden sukkakollaasia voi ihastella täällä. Joulun jälkeen arvomme taas halukkaiden kesken omat kalenterisukkamme (kokoa 38).
Joulukalenterin etenemistä voi seurata blogin lisäksi myös Facebook-sivullamme ja alla olevan linkin takaa ohje löytyy Ravelrysta." Missä neuloimme kerran 2014

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kaksi mekkoa, yksi kaava

 Mitä:  Ruskamekko x2
Mistä: Viskoositrikoo
Miten: saumuri ja ompelukone, keltaisessa mekossa vain saumuri.

Löysin promisen tehtaanmyymälästä  Lahdesta aivan ihanan laskeutuvaa trikoota. Punainen kangas osui silmiini heti ja näin jo siitä tehtävän mekon. Hetken mietittyäni nappasin myös keltaisen kankaan mukaani.

Punaisesta tiesin heti tekeväni ruskamekon pitkillä hihoilla ja kauluksella. Aiemmin olin tehnyt vain lyhyillä hihoilla ja ilman kaulusta. Päätin tehdä mekon kokonaan ilman minkäänlaisia resoreita ja näin mekosta tuli mielestäni hieman juhlavampi.


Keltaisen tein myös ruskamekon kaavalla, mutta lyhensin hihoja ja laitoin resorit. Pääntien huolittelin myös resorilla ja helmaan laitoin resorin vetämään helmaa pussille. Ensin hieman epäilytti mitähän mekosta tulee, mutta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tämä oli varsinainen pikasurautus, sillä tämä mekko on tehty pelkästään saumurilla.

Aina ei tarvita montaa eri kaavaa, vaan voi käyttää samaa kaavaa hieman muunnellen niin on jo hyvin reilaiset mekot.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Kyjy 11, 12, 13 ja 15


 Mitä: Kyjy 11, 12, 13, 15 Pipo ja putkisukat phks keskolaan
Miten: Neulomalla
Millä: 3,5mm sukkapuikoilla

11. Aloitettu 27.8 valmis 24.11 paino 64g
12. Aloitettu 27.8 valmis 25.11 paino 68g
13. Aloitettu 27.8 valmis 25.8 paino 62g
15. Aloitettu 27.8 valmis 27.11 paino 70g

Kun aloin miettiä kyjyjäni, jäi listaan muutaman työn vajaus, jotta tarvittavat 20 työtä olisi kasassa. Olen nyt jo muutamaan kertaan tehnyt sukkia, myssyjä ja lapasia Päijöt-hämeen keskussairaalan keskolaan. Päätin nytkin ottaa neljäksi työksi pipot ja sukat keskolaan. Niille on varmasti siellä tarvetta ja itseltä löytyy jonkun verran puuvillalankoja joten miksipä ei niitä tekisi. Niitä on vieläpä nopea tehdä.

Keskola haluaa että heille lahjoitettavat työt ovat jo puuvillaa tai bampua niin ne saadaan hyvin pestyä eivätkä ne kutita pienen herkkää ihoa.

Hatut tein ihan yksinkertaisesti joustinneuleena, meneepä sitten monen kokoiseen pikkupäähän.

Sukat tein putkisukkina, niin tarvittaessa sinne sukan alle saa kulkemaan piuhoja. Toinen syy miksi tein putkisukkia on se, että keskolassa on niin monenkokoista potilasta niin sukat menevät varmasti jokaiselle.

Oma poikana oli keskolassa keltaisuuden takia lähes kaksi vuotta sitten. Hoitajat etsivät sieltä villasukkia 3400g pojallemme ja kaikki olivat ihan liian pieniä. Joulun pyhinä kun siellä aikaamme vietimme olisi oluut ihana saada sieltä sopivat sukat pojan jalkaan, mutta eipä vain löytynyt. Toivottavasti nämä nyt pääsevät ilahduttamaan jotakin perhettä.


lauantai 21. marraskuuta 2015

Kyjy 18



Mitä: Kyjy 18 / Saunavihta
Mistä: Novita Bambu
Miten: 3,5mm virkkuukoukku
Aloitettu: 27.8
Valmis: 21.11
Paino: 102g

Vihta vai vasta?
Meillä sanotaan vihta, miten teillä?

Näin kuvan virkatusta saunavihdasta ja ajattelin, että onpas veikeä. Aloin etsiä ohjetta, mutta sellaista en löytänyt. Muutaman kuvan näin netissä ja niistä aloin kehittelemään itse miten sen teen.

Vihdan virkkasin yhdessä osassa. Ensin aloitetaan varresta. Varren tein puolipylväillä. Vartta tehdään yksi kerros ja jatketaan samantein oksaan. Oksa virkataan ketjusilmukoilla ja takaisin tullaan piilosilmukoilla.


Välillä tehdään lehti haluamalla tavalla. Itse tein ketjusilmukan, 2 puolipylvästä, kaksi pylvästä, kolme pitkää pylvästä ja taas 2 pylvästä, 2 puolipylvästä ja ketjusilmukka. Ja taas jatketaan oksaa.

Kun tullaan taas varren kohtaan, tehdään taas vartta puolipylväillä edestakaisin ja aloitetaan taas oksa. Tästähän voi tehdä juuri sen kokoisen ja niin paljon oksia, ja niin pitkiä oksia kuin haluaa.

Lopuksi varsi rullataan ja ommellaan kiinni. Kannattaa ommella muutama pisto myös varren läpi niin se pysyy kivasti paikoillaan.

Näitä on mukava tehdä. ei ole niin väliä onko kaikki lehdet juuri samanlaisia tai oksat yhtä pitkiä. Tätä on helppo tehdä vaikka televisiota katsellessa kun ei tarvitse laskea.


Nyt vaan odottelen miehen kommenttia kunhan hän pääsee testaamaan. Mutta tämä on hyvä kestoversio ja varsinkin nyt talvella kun puista saa vain risuja.

Muoks. Mies kokeili vihtaa ja kuulemma oli ihan hyvä, MUTTA se venähti pituutta mooonta monta senttiä. Täytyy ottaa se huomioon seuraavaa tehdessä.









torstai 19. marraskuuta 2015

kyjy 6



Mitä : Kyjy 6 /Huivi
Mistä: Novita tico tico
Miten: 4mm pyöröpuikot
Aloitettu: 24.7
Valmis: 11.11
Paino: 140g

Minun teki mieli aloittaa jotakin hieman isompitöistä kun pikkuisia juttuja olin jo aloittanut paljon. Päätin tehdä huivin.

Aikani huivimalleja selailtuani, päätin kokeilla tehdä ilman ohjetta. Aloitin hyvin yksinkertaisesta mallista, jotta näen miten huivi rakentuu. Lähinnä miten laittaa lisäyksiä ja kavennuksia. Tämä on ensimmäinen huivi ja virheitä löytyy ja olisi hieman erilailla pitänyt aloittaa raitojen teko. Mutta tästä otin opikseni ja seuraavaan huiviin teen asioita erilailla.


Toinen versio tästä huivista valmistui jo ennen tätä ensimmäistä, mutta nyt sekin on vihdoin valmis. Virheitä on, mutta ei se haittaa. Seuraavaan huiviin pitää vielä muuttaa raitojen asettelua. Alareunaan tein kerroksen kiinteitäsilmukoita ja rapuvirkkausta, sillä huivi alkoi rullaamaan ja näin sain hillittyä rullaamista.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Kyjy 9




Mitä: Kyjy 9/ Tölkinsuoja
Mistä: Puuvillalanka
Miten: 3,5mm virkkuukuokku
Aloitettu: 27.8
Valmis:  30.10
Paino:  70g

Mies tilasi joululahjaksi kavereilleen tölkinsuojuksia. Olen aiemmin tehnyt yhden suojuksen miehelleni ja yhden jemmaan odottamaan. Nyt tarve oli kolmelle uudelle suojalle joista yhden piti esittää miestä ja kahden naista. No ei muuta kuin hommiin. Kaksi naista esittävää oli helppo tehdä, mutta miestä esittävä oli jo hieman hankalampi toteuttaa. Kyllä sekin lopulta jotenkin onnistu, mutta toista en ehkä ihan heti tee, sen verran pientä näperrystä oli.

torstai 5. marraskuuta 2015

kyjy 10




Mitä: Kyjy 10/ Huivi omalla mallilla
Mistä: Vironvilla
Miten: 6 mm pyöpuikoilla
Aloitettu: 15.8
Valmis: 2.11
Paino: 124g

Olen innostunut huivien tekemisestä Aloitin tekemään omalla mallilla huivia (kyjy 6). Sitä tehdessäni keksin heti jo parannusehdotuksia huiviin ja niinpä ensimmäinen huivi jäi kesken ja aloitin uuden.Tämä on nyt se uusin versio, vanha on vieläkin kesken.

Tämäkin kaipaa vielä hiomista, mutta aika tyytyväinen olen tähänkin huiviin. Täytynee tehdä kolmaskin huivi ja muokata ohjetta vielä. Raidat ajattelin tehdä hieman harvemmin ja kulkemaan koko huivin matkalta. Tämä on siitä mukava malli, että alun jälkeen ei enää ohjetta tarvitse ja tätä on helppo tehdä vaikka televisiota katsoessa.