Kaikkea itsetehtyä maan ja taivaan väliltä. Neulominen, virkkaus ja ompeleminen sekä joskus jopa leipomista perheen arjen keskeltä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikoo. Näytä kaikki tekstit
torstai 2. maaliskuuta 2017
Yöpukuja
Huomasin eräänä päivänä että pikkumiehemme on kasvanut ja yöpaidat jääneet kovin lyhyiksi. Ei muuta kuin kaavojen piirtoon ja uusia tekemään.
Nämä on tehty ob 6/15 lehdestä yöpaidan ja -housujen kaavalla koossa 104cm.
keskiviikko 14. syyskuuta 2016
avaruuspaita miehelle
Miehen syntymäpäivät lähestyy ja vihdoin sain ommeltua miehelle paidan. Kankaan olen ostanut jo maaliskuussa kangaskapinasta. Tästä tuli kiva ja vähän tuo väriä miehen vaatekaappiin. Toivottavasti myös käyttäjä tykkää tästä. Kangasta jäi vielä ja haaveilen tekeväni jumppiksen tästä pojalle, mutta mietityttää osoisikonsitä sitten kuitenkaan pojalla käyttää, vai olisiko vaan paita parempi. No se jää vielä mietittäväksi.
lauantai 21. toukokuuta 2016
pöllöjen pyykkipäivä
Mitä: Shortsit 110cm ja 92cm
Mistä: Kangaskapinan pöllöjen pyykkipäivä
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Kesä lähenee ja vaatetta pitää saada. Shortseista on lapsilla aikamoinen pula, varsinkin isommalla lapsella.
Ostin kangaskapinasta ihanaa kangasta joista tiesin heti tulevan shortsit. Isommat housut on ob:n Grashopper koossa 110cm. Nämä vastustivat oikein kunnolla. Ohjetta ei ollut joten ihan pähkäilemällä kasasin housut ja olisihan niistä siistimmät voinut tulla, mutta menköön harjoituskappaleina.
Pienemmät housut on kokoa 92cm ja kaava Ob 3/15 lehdestä. Näistä tuli aivan ihanat pienen miehen housut. Housut on sen verran leveää mallia, että ne menevät isosiskolle joka käyttää kokoa 110cm. (alakuva). Isompi saa myös housuja tällä kaavalla, hieman vain pidennän lahkeita.
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
Kohti kesää
Mitä: Kesämekkonen / -tunika Owl Princess110cm
Mistä: Kangaskapinan pöllöjen pyykkipäivä
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Aurinko paistaa ja niinpä voi jo virittäytyä kesää kohti.
Sain vinkin, että Kangaskapinalta saa tilattua pieniä "näytepaloja" muun tilauksen yhteyteen. En ole aikaisemmin tutustunut kyseiseen firmaan ja päätin tilata pari palaa testiin. Valitsin pöllöjen pyykkipäivän ja kirkkaanvihreän kankaan.
Palat olivat juuri sopivan kokoisia tytön tunikaan ja niinpä tämän vuoden ensimmäinen kesävaate syntyi. Tein Ottobren Owl princess kaavalla ilma hihoja ja kädenteitä hieman isonsin. Takakappaleen tein hieman pidemmäksi kuin etuosan.
Kangas tuntuu todella hyvältä ja ensimmäisen pesun jälkeen ei ole mitää moitittavaa. Lapsikin tykkää. Tällä mallilla taitaa tulla kesäksi monet mekot ja paidat tehtyä.
maanantai 7. syyskuuta 2015
Vaatetta perheelle
Nyt on blogissa ollut hieman hiljaista koska kyjyt vievät nyt aikaa.
Melkein kaikki kesken enemmän tai vähemmän.Mutta vihdoin sain aikaiseksi
leikata vaatteita miehelle ja lapsille syksyä varten.
Mitä: Vaatetta miehelle ja lapsille
Mistä: Trikoo ja college
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Viimeksi kun tein lapsille vaatetta, se oli varsinaista väri-iloittelua. Nyt mennäänkin maltillisemmin mustaa ja harmaata. Ostin nettikirpputorilta kangaspaketin joka sisälsi Riivalit-kangasta juuri kahden etukappaleen verran. Pitihän niistä tehdä samistelupaidat lapsille. Onko tuo paidan kuvio sitten ne riivalit vai onko siinä äiti silloin kun lapset ovat kovin riivali-tuulella?
Kamera-kangasta tuli myös paketista, mutta sitä oli niin pieni pala, että siitä sai juuri ja juuri hihat 92cm paitaan. Mukavaa vaihtelua laittaa välillä hihat kuviokankaasta. Kamerapaita on tehty ob:n Tree Times T ohjeella. Tein viimeksi samalla kaavalla, enkä saanut onnistumaan kauniisti tuota pääntietä. silloin päätin ettei enää ikinä. No toisin kävi ja piti ottaa revanssi kaavasta ja nyt se onnistuikin aika hyvin.
Kamerakangasta jäi vielä sen verran että esikoiselle saa pikkuhousut tehtyä. Niistä kuvia myöhemmin jahka pikkuhousutehtaasta housuja alkaa valmistumaan.
Mies tarvitsi uusia paitoja itselleen ja niinpä aloitimme kaavatestailun. Tein kolme eri kaavalla paitoja, joista suosikiksi valikoitui raglanhihainen paita (sinivihreä). Tällä kaavalla teen jatkossakin paidat.
Kesälomareissulla ostimme collegekankaat miehen housuja varten ja nyt viimein uskalsin leikata kankaan ja ommella. Niistä tulikin oikein hyvät vaikka mutkia olikin matkassa. Taskut kuulemma saisivat olla hieman syvemmät.
Mutta nyt takaisin kyjyjen pariin.
Mitä: Vaatetta miehelle ja lapsille
Mistä: Trikoo ja college
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Viimeksi kun tein lapsille vaatetta, se oli varsinaista väri-iloittelua. Nyt mennäänkin maltillisemmin mustaa ja harmaata. Ostin nettikirpputorilta kangaspaketin joka sisälsi Riivalit-kangasta juuri kahden etukappaleen verran. Pitihän niistä tehdä samistelupaidat lapsille. Onko tuo paidan kuvio sitten ne riivalit vai onko siinä äiti silloin kun lapset ovat kovin riivali-tuulella?
Kamera-kangasta tuli myös paketista, mutta sitä oli niin pieni pala, että siitä sai juuri ja juuri hihat 92cm paitaan. Mukavaa vaihtelua laittaa välillä hihat kuviokankaasta. Kamerapaita on tehty ob:n Tree Times T ohjeella. Tein viimeksi samalla kaavalla, enkä saanut onnistumaan kauniisti tuota pääntietä. silloin päätin ettei enää ikinä. No toisin kävi ja piti ottaa revanssi kaavasta ja nyt se onnistuikin aika hyvin.
Kamerakangasta jäi vielä sen verran että esikoiselle saa pikkuhousut tehtyä. Niistä kuvia myöhemmin jahka pikkuhousutehtaasta housuja alkaa valmistumaan.
Mies tarvitsi uusia paitoja itselleen ja niinpä aloitimme kaavatestailun. Tein kolme eri kaavalla paitoja, joista suosikiksi valikoitui raglanhihainen paita (sinivihreä). Tällä kaavalla teen jatkossakin paidat.
Kesälomareissulla ostimme collegekankaat miehen housuja varten ja nyt viimein uskalsin leikata kankaan ja ommella. Niistä tulikin oikein hyvät vaikka mutkia olikin matkassa. Taskut kuulemma saisivat olla hieman syvemmät.
Mutta nyt takaisin kyjyjen pariin.
torstai 18. kesäkuuta 2015
Eläintarha
Mitä: Trikoo paita ja housut 86cm
Mistä: Trikoo
Miten: ompelukoneella ja saumurilla
Kävimme koko perheen voimin jättirätissä Turussa ja sanoin perheen miesväelle, että valitsevat kankaan pienen miehen paitaan ja jousuihin. Kankaaksi valikoitui ihana eläinkangas.
Pienen mietinnän jälkeen päätin tehdä ihan perus paidan ja housut. Pääsee kuvio kunnolla esiin ilman mitään kikkailuja. Housuihin laitoin vyötärölle ja lahkeensuihin pitkät resorit, jotka nyt ensin on kaksinkerroin ja pojan kasvaessa voi käänteet jättää pois. Näin housut menevät pidempään. Tästä taitaa tulla ainakin äidin lemppari vaateparsi.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
heijastavaa
Mitä: Huomioliivi 92cm ja 104cm
Mistä : Neonoranssi trikoo
Miten: Ompelemalla ja saumurilla
Jättirätissä näin neonoranssia ohutta trikoota ja sain ajatuksen tehdä lapsille huomioliivit kesäksi. Puuvillatrikoo ei ole niin hiostava kuin viralliset heijastinliivit ovat. Eihän tätä toki missään nimessä voi käyttää turvavälineenä tai korvaamaan heijastinliiviä.
Tätä liiviä on kuitenkin tarkoitus käyttää kun lapsi lähtee potkupyörällä. Voi päästää potkuttelemaan hieman pidemmälle ja kuitenkin lapsi näkyy vähän paremmin kuin vaikkapa ihan tavallisessa paidassa. Liivi on tarkoitus pukea kesävaatteiden päälle tuomaan hieman näkyvyyttä.
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Ruskamekko again
Mitä: Ruskamekko/pikku piltti
Mistä: Trikoo
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Ruskamekosta on tullut ihan lempparikaavani. Siispä piti tehdä taas uusi mekko itselle. Tällä kertaa tein punaisen mekon. Edellisen mekon helman tein ohjeen mukaan kuminauhalla rypyttäen.
Tämä mekon helman tein kanttaamalla resorilla, jolloin helmasta tuli hieman erilainen kuin edellisestä mekosta.
Tein myös taskut joista kurkistaa siilejä. Erivärisillä taskuilla saa kivasti hieman väriä yksiväriseen mekkoon.
Kanttasin myös pääntien ja hihansuut resorilla. Resorilla kanttaamalla tulee tosi siistit huolittelut. Tähän mekkoon ei tarvittu kuin saumuria ja ompelukoneen kaksoisneulaa.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Mekko kokeiluja
Mitä: Mekkoja 104cm
Mistä: Trikoo, joku puuvillainen kangas
Miten: Ompelemalla
Nyt kun olen innostunut ompelemisesta kaivelin kangaslaatikkoni ja käsityölehteni esiin. Ajatuksena oli aloittaa tekemään lapsille vaatteita, koska ne ovat pieniä ja helppoja tehdä. Etsin yksinkertaisia ja helppoja malleja päästäkseni taas alkuun. Sitä paitsi tykkään käyttää lapsilla ihan perusvaatetta ilman krumeluureja.
Olen joskus monta vuotta sitten kähnyt eurokankaan poistomyynneissä ja sieltähän on tarttunut muovikassitolkulla kankaita mukaan. Ne on vuosia ollut laatikoissa ja nyt päätin käyttää niitä pois. Harmikseni trikoota ei juurikaan ollut vaan suurin osa on jotakin viskoosia tai puuvillaa. Mutta eiköhän niistäkin jotain keksitä.
Ensimmäisenä löysin kaavat mekkoon suuri käsityö 1/2009 lehdestä. Mekkoon on käytetty venyvää kangasta, mutta ajattelin kokeilla miltä näyttää venymättömästä kankaasta.
Kukallinen kangas on jotain puuvillaa ja aivan ihanan kevyt ja varmasti kesällä viileä. Mekko on malliltaan löysä ja kun tyttö on hoikka niin mekosta tuli todella hyvä.
Seuraavaksi kokeilin trikoota. Pallotrikoo on omasta vanhasta äitiystunikasta tehty. Tunikalle ei enää ollut käyttöä, joten se sai uuden elämän tytön mekkona.
Molemmat mekot on tehty samalla kaavalla. Pallollisessa ei ole kuminauhoja hihansuissa kun taas kukallisessa on. Niinkin pieni muutos ja mekko näyttää erilaiselta.
Sijainti:
Suomi
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
dinosauruksia
Mitä: Raglanhihainen paita 104cm
Mistä: Trikoo
Miten: Ompelemalla
Siskoni 3v pojasta on tullut kova dinosurusfani, joten pitihän pojan saada paita. Dinosauruskangas on paikallisesta käsityöliikkeestä ja tummansininen kaapin kätköistä.
Tein raglanhihaisen paidan, koska se on mielestäni helpompi tehdä hihojen osalta ja näyttää paremmalta kun on tehty kahdesta kankaasta.
Kahdesta kankaasta tein siksi, että en raaskinut käyttää koko kangaspalaa yhteen paitaan. Nyt sitä jäi vielä, että saadaan pojalle vielä vaikka pipo tai toinen paita.
torstai 11. kesäkuuta 2015
Mekkotehtaan Alviina
Mitä: Alviina/mekkotehdas
Mistä: Trikoo
Miten: Ompelukoneella
Sain käsiini Mekkotehdas-kirjan ja muutama mekko oli sellaisia pakko tehdä mekkoja. Tämä Alviina oli yksi niistä. Kirjassa mekot olivat tehty joustamattomasta, mutta tämän tein trikoosta.
Kankaan on 3v. neiti ihan itse kaupasta valinnut kysyessä mitä kankaasta tehdään tuli vastaukseksi pitkähihainen mekko. No eihän äidin auttanut muu kuin tehdä pitkähihainen mekko. Tällainen siitä sitten tuli ja kyllä neiti siitä tykkäsikin.
Taskutkin piti tehdä, jotta niihin voi säilöä tärkeitä juttuja.
tiistai 9. kesäkuuta 2015
lippapipo
Mitä: Nosh lippapipo
Mistä: Trikoo ja joustofrotee
Miten: Ompelukoneella
Nämä kevätkelit on haastavia kun tarvitsee vielä pipon ja auringosltakin olisi hyvä suojata silmiä, mutta lippalakki on vielä liian kevyt varustus.Lippapipo ratkaisee tämän ongelman. Kaavan voi tulostaa Noshin sivuilta ja siinä on selkeät ohjeet.
Tämä on siitä kiva, että pipon voi kääntää kumminpäin vain, eli samassa hatussa on kaksi eri väriä. Näistä lapsetkin tykkää kun ei välttämättä tarvitse olla aurinkolaseja kun lippa suojaa silmiä.
Lipassa käytin vain tukikangasta vaikka ohjeen mukaan pitäisi olla vielä huopaa tukemassa lippaa, mutta ihan tukeva tuo on pelkällä tukikankaallakin.
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Ruskamekko ja legginsit
Mitä: Ruskamekko ja legginsit
Mistä: Trikoo
Miten: Ompelemalla
Tarvitsin mustan asusutuksen lapsen muskarin kevätjuhlaan. Ryhmä on aikuinen lapsi ryhmä ja siksi siis äidillä musta asustus. Musta ei todellakaan kuulu vaatekaappini valikoimiin. Yksinpitkähihainen löytyy, mutta nyt keväällä lyhythihainen olisi mukavampi. No sittenhän piti kokeilla ruskamekkoa mekkona.
Pikkuisen muokkasin kaavaa. Tein taskut ja takana on sauma sekä jätin kauluksen pois ja lyhensin hihat. TYKKÄÄN. Kaveriksi tein mustavalkoiset kuvio legginsit jotka tuo muuten tylsään mustaan asuun vähän särmää. Miehen ensimmäinen kommentti oli : susta on tullu taas teini. No eikä ole, on vaan kevättä rinnassa.
Tunnisteet:
aikuiselle,
legginsit,
ompelu,
ruskamekko,
trikoo
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Rimpsumekko
Mitä: Rimpsumekko 74cm ja 104cm sk 1/08
Mistä: Trikoo
Miten: Ompelemalla
Äitini on kolme vuotta sitten tehnyt minulle kietaisumekon, josta jäi kangasta. Kangas on odottanut kaapissa siitä asti ja nyt löysin sopivan kaavan ja käyttäjän. Löysin ihanan rimpsumekon kaavan suuresta käsityölehdestä 1/08.
Tein siis siskontytölle mekon koossa 74cm ja koska kangasta jäi halusin omalle tytölleni samanlaisen mekon. Kaava oli vain kokoon 80cm asti joten jouduin ottamaan yläosan kaavan eräästä liivimekosta ja tekemään arviolta helmakaitaleet. Helman alareuna on käännetty ja hihansuissa ja sekä kaula-aukossa on resoria.
Näillä mekoilla kelpaa kesällä kulkea kylillä.
Tunnisteet:
lapselle,
mekko,
ompelu,
rimpsumekko,
trikoo
perjantai 24. huhtikuuta 2015
legginsit
Mitä: Legginsit
Mistä: Trikoo
Miten: Ompelemalla
Vanhat hyvin palvelleet lidlistä ostetut farkkulegginsit alkoivat olla jo loppuun kulutetut ja uusien hankkiminen alkoi olla ajankohtaista. Päätin kokeilla tehdä itse housut. Koskaan aiemmin en ole housuja itselleni tehnyt mutta yrittänyttä ei laitetata.
Leikkasin vanhat housuni kappaleiksi ja sain niistä kaavat. Housut onnistuivatkin ihan hyvin, mutta pituutta saisi olla lisää niin lahkeissa kuin vyötäröllä. Kangasta oli hieman liian lyhyt pätkä, joten tein vyötärökaitaleen toisesta trikoosta ja lahkeen käänteet on myös samaisesta oranssista trikoosta.
Tein kaavaan nämä muutokset niin saan seuraavat housut vielä paremmat. Nämä eivät todellakaan olleet viimeiset itse tehdyt legginsit.
Kankaan reunasta jäi vielä sen verran kangasta, että sain tytölle samanlaiset housut kuin itselleni. Tytön housut ovat kokoa 104 ja kaava löytyy suuresta käsityölehdestä 1/09
Tunnisteet:
aikuiselle,
lapselle,
legginsit,
ompelu,
trikoo
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Oranssi paita
Mitä: Trikoopaita sk 1/11
Mistä: Trikoo
Miten: Ompelemalla
Tällaisia paitoja, joissa on kaarroke oli paljon myynnissä joku vuosi sitten. Hidas hämäläinen kun olen niin tein vasta nyt itselleni oman. Kaavan löysin suuresta käsityölehdestä 1/11.
Paita vaikuttaa monimutkaiselta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Kaarrokkeen kun saa etukappaleeseen kiinni, niin sen jälkeen paita ommellaan ihan normaaliin tapaan. Näitä taidan tehdä lisää, ehkä jopa pidemmällä helmalla.
Sen verran ohjetta muokkasin, että paidassa pitäisi olla kaarroke keskeltä auki ja nepparit. Ompelin halkion kiinni ylhäältä ja ompelin napit molempien kankaiden läpi, joten kaarroketta ei saa auki, mutta eipä sen ole tarvekaan aueta.
torstai 16. huhtikuuta 2015
Pipoja
Mitä: Pipoja
Mistä: Jämäkankaista
Miten: Ompelemalla
Tein trikoovaatteita itselle ja lapsille ja niistä jää aina inhottavasti pieniä kangaspaloja. Aloin niitä käyttämään ja tekemään pipoja. Varsinkin lasten pipot vievät hyvin vähän kangasta joten kankaat saivat kyytiä. Kaavan piirtäminen vei aikaa hieman, mutta muuten ompeleminen oli todella helppoa.
Ohje kaavan piirtämiseen täältä ja ompelemiseen täältä.
Tunnisteet:
aikuiselle,
lapselle,
ompelu,
pipo,
pipon kaava,
trikoo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


























