Kaikkea itsetehtyä maan ja taivaan väliltä. Neulominen, virkkaus ja ompeleminen sekä joskus jopa leipomista perheen arjen keskeltä.
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Vauvakutsut
Mitä: Tarvikkeita vauvalle
Mistä: catania-lanka ja erinäiset kangaspalat laatikosta
Miten: Ompelemalla, neulomalla ja virkkaamalla
Sain kutsun vauvakutsuille, mutta valitettavsti en päässytkään osallistumaan niihin. Halusin silti muistaa tulevaa perhettä ja tein vauvalahjan.
Lahjaan ompelin ensin korin, johon sain kerättyä lisää tavaraa. Halusin tehdä pitkäkestoisia tavaroita joten tein pesulappuja ja kuola-/ruokalappuja jotka menee pitkään ja voi käyttää moneen. Näihin sain hyvin käytettyä pienet joustocollege, trikoo, flanelli ja collegekankaat.
Pitihän koriin jotakin oikein suloista tehdä ja niinpä tein pienet tennarisukat puuvillalangasta, koska on kyse kesävauvasta. Tennarit on ihan tavalliset sukat, joissa kärki, kantapää ja varren alku on valkoiset ja muu sukka sitten tennarin väriset. Lopuksi vielä virkkasin kengän nauhat ketjusilmukoilla.
Laitoin pakettiin myös vanupuikkoja, rasvaa ja vanhemmille hieman herkkuja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! Ja kiitos kun jätät käynnistäsi viestin. Minulla on kommenttien tarkistus päällä, jotta yksikään kommentti ei menisi minulta ohi