lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kyjy 5




Mitä: Vauvalle peitto (kyjy 5)
Aloitettu: 13.7
Valmis: 21.7
Paino:  466g
Mistä: Novita Isoveli ja kaksinkertainen nalle
Miten: 5mm virkkuukuokku

Taas sitä mennään. Edellisetkin olivat vielä kesken kun piti peitto aloittaa. Piti saada jokin helppo matkatyö kesälomareissulle mukaan ja mikäs sen helpompaa kuin virkata paloja.

Langaksi valikoin laatikosta loput Isoveljet, koska se on paksu lanka ja tulosta tulee nopeaan ja saanpahan taas lankaa laatikoista pois. Isoveli on minusta hieman hankalaa lankaa, koska se on liian paksua sukkiin, mutta liian kutittavaa pipoihin ja lapasille meillä ei juurikaan ole tarvetta. Isoveli loppui kesken, joten käytin kaksinkertaista nalle-lankaa kaverina.

Vauvan peittoon Isoveli on ihan sopiva, sillä vauvalla on kuitenkin vaatteet peiton alla ja tarvittaessa voi peiton laittaa lanoliinikylpyyn, joka hieman pehmentää.

Tälle peitolle ei varsinaisesti ole vielä saajaa, mutta tämä lähtee lahjoituksena jonkin sairaalan keskolaan. Tuo meidän oma keskola (phks) ei ota vastaan kuin puuvillasta tai bampusta tehtyä lahjoituksia ja niinpä tämä saa matkata hieman kauemmas. Todennäiköisesti tämä lähtee Turkuun tyksin keskolaan, mutta jos ei sinne niin viimeistään uuteen lastensairaalaan.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Laukku geokätköilyyn

Siitä se ajatus sitten lähti. Kaverin kannustamana ja opastamana perheemme innostui kokeilemaan geokätköilyä. Kirjauduin sivustoille ja latasin ohjemat tabletille (meidän perheestä ei älyluureja löydy) . Innoissamme lähdimme aamulla sateeseen etsimään ensimmäisiä kätköjä, mutta ongelmksi muodostui tabletin kannalta sade. Eihän tadlettia saa sateensuojaan takin taskuun vaan piti keksiä muita suojauskeinoja. No tabletti muovipussiin ja menoksi.

 Mitä: Tablettilaukku geokätköilyyn
Mistä: Puuvillakangas ja kristallimuovi
Miten: Ompelemalla

Tabletti oli aika kömpelö kuljettaa käsissä, mutta onnistui. SIITÄ SE SITTEN LÄHTI. Partiossa käytimme karttalaukkuja suojaamaan paperikarttaa. No tässä on minun versio karttalaukusta tabletille.


Laukussa on kaksi taskua, toinen tabletille ja toinen kynälle, puhelimelle ym. pienelle. Tablettitaskussa on kristallimuovia "vuorina" jolloin ei vesi pääse kastelemaan konetta.



Siinä on myös päälikankaassa aukko josta näkee tabletin näytön. Aukon päälle tulee vielä laukun läppä, jotta näytön saa piiloon kun kulkee julkisilla paikoilla. Kaikkien ei tarvitse nähdä laukun sisältöä.



Molemmat taskut suljetaan vetoketjuilla.  Laukussa on vielä olkahihna, jotta se kulkee mukavasti mukana.

Tämä laukku on protoryyppi ja pääsee testaukseen, jotta sauraavaan voi tehdä muutoksia. Virheitä on ja patenttien patentteja, mutta eiköhän se testikäyttöä kestä. Kaikki materiaalit on kaivettu omista kaapeista, mitään ei ole tätä varten ostettu.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

toinen lepakkohiha




Mitä: Lepakkohihapaita
Mistä: Viskoositrikoo
Miten: Ompelemalla

Mulla ei oo mitään päälle pantavaa. Taas se ajatus tuli kun reissuun lähtö läheni. Edellisenä  iltana vielä piti pikasurauttaa pakkaamisen lomassa itselle uusi mekko/tunika. Kangas on kaapissa jo useita vuosia marinoitunut. Minulla on ollut tietty kuva päässäni mitä tästä kankaasta teen, mutta koskaan se ei vaan toteutunut. Viimeksi olen kaavoittanut ja ommellut itselleni lepakkohihapaidan ja siitä tuli niin hyvä että päätin tehdä tästä kankaasta toisen. Hieman muokkasin kaavaa, pidensin hihaa aavistuksen verran. Tein myös helmaan eräänlaisen resorin tuomaan vähän muotoa.

MUTTA kaikkein tärkein muutos oli pääntie. En kantannutkaan sitä resorilla kuten yleensä teen, vaan ompelin vain kaksoisneulalla. Olen kantannut aina resorilla koska pelkällä kaksoisompeleella kaula-aukko on jäänyt lörpöttämään.

Mutta nyt kaivoin yhdeksän vuotta laatikossa lojuneen yläsyöttäjän ja tein tuttavuutta sen kanssa. Ja sehän onnistui heti ensiyrittämällä. Olen pitkään ihmetellyt mikä se paininjalka on, ja viimein ohjekirjaa lukiessani selvisi että se onkin yläsyöttäjä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kyjy 1




Mitä: Villasukat 32g + 18g =50g
Aloitettu: 20.6
Valmis: 5.7
Mistä: Sirmione sock yarn
Miten: 2,5mm sukkapuikot

Ensimmäinen kyjy saatu tehtyä. Kesäsukat ohuesta sukkalangasta. Lyhytvartiset sukat ovat mukavat kun varpaita paleltaa, mutta muuten ei lämmikettä tarvitse.



Sukkien ulkoreunassa kulkee yksi valepalmikko, muuten tämä lanka ei suuria kuviota tarvitse. Sukat valmistuivat ja niiden paino olikin vain 32g. Jotta kyjy tulisi valmiiksi pitää yhden yön olla 50g eli eikun uutta puikoille.



Toiset sukat tein koossa 29 unisukiksi tytölle. Nämä ovat myös lyhyellä varrella, mutta ilman kuviointia reunassa. Tyttö ihastyi näihin eikä ottaisi pois jaloista millään, jotem seuraava kyjy-työni taitaa olla lisää tällaisia sukkia.


torstai 2. heinäkuuta 2015

Lepakkohiha




Mitä: Lepakkohihapaita
Mistä: Nanson kannan sola trikoo
Miten: Ompelemalla

Sain kaverilta ihanan kankaan, josta pitkään mietin, mitä tehdä siitä. Kangas paljastui Nanson kankaaksi ja kannan sola nimiseksi. Kankaassa on iso kuvio, jonka halusin saada kokonaisena näkyviin ilman että kuvio rikkoontuu.

Lopulta päädyin tekemään lepakkohihaisen paidan lyhyillä hihoilla. Lepakkohihaan saa hyvät ohjeet tehtaamosta.

Ja tämä onkin ensimmäinen vaate, jonka olen itse kaavoittanut. Ja erittäin ylpeä siitä. Yhden koeversion tein ja siitä vielä vähän muokkasin hihaa leveämmäksi ja helmaa kapeammaksi. Tästä toisesta versiosta tulikin ihan täydellinen.


Hihan ja helman käänsin ja tikkasin kaksoisneulalla. Pääntien huolittelin resorilla, ja sain hieman väriä paitaan. Pienenä yksityiskohtana väritin kangastusseilla helmasta yhden kukan ja pari tähteä ylempää paidassa. Seuraavaan lepakkohihaan teenkin sitten vielä resorin alareunaa, jotta paita hieman pussittaa.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Noshin housut



Mitä: Nosh housut sk 5-6/15 koko 104
Mistä: college ja resori
Miten: Ompelemalla

Talven jälkeen kaivelin tytön kaapista collegehousuja pihalla pidettäväksi ja yksi kerrallaan kaikki housut näyttävät siirtyvän pikkuveljen kaappiin, kun pituutta tytölle on talven aikana tullut melkoisesti. Eipä auttanut muu kuin tarttua ompelukoneeseen ja saumuriin ja surauttaa uudet housut.

Housun kaava on suuren käsityölehden nosh housukaava. Nämä olivat emsimmäinen kokeiluni kyseisellä kaavalla ja lopputulos on mielestäni onnistunut ja lisääkin teen varmasti.

Aavistuksen kavensin housuja meidän hoikkeliinille, muuten koko mielestäni vastasi hyvin kokoaan. Resorit olisivat lahkeissa saaneet olla pidempiä, mutta kun resoria ei enempää ollut, piti tyytyä lyhyempiin. Hyvän mittaiset lahkeet kuitenkin tuli.

Kyjy 2015

Tästä se taas alkaa, nimittäin KYJY 2015

 eli Kesäyöstä jouluyöhön.

IDEA:
- Töiden aloitus: 20.6 2015 klo 00:01.
- Kaikki työt pitää olla aloitettu 31.8. 2015 klo 23:59 mennessä.
- 20 työtä pitää olla valmiina jouluyöhön(24.12. 2015 klo 23:59) mennessä.
- Työt voi olla virkattu tai neulottu.
- Työhon pitää käyttää vähintään 50g lankaa tai 250m.
- Työt lasketaan aloitetuksi, kun silmukat on luotu puikoille tai virkkuukoukulle. Sen jälkeen EI voi enää muuttaa työtä.
- 20 työn listan voit tehdä valmiiksi, mutta listan pitää olla lopullinen 31.8.2015 mennessä.
- Alkuraportti lähetetään viimeistään 7.9 2015 klo 23.59 mennessä. Loppuraportti lähetetään  viimeistään 31.12 2015 klo 23.59 mennessä


Olen jo osallistunut KyJy 2014 ja JyJu (jouluyöstä juhannusyöhön) 2015 ja molemmat kerrat olen saanut valmiiksi kaikki työt määräajassa.

Nyt on ensimmäinen kerta kun raportoin blogiin edistymisestä. Koskaan aiemmin ei ole ollut näin tiukka aikataulu aloittaa työt, saa nähdä miten käy. Tykkään tehdä työt yksi kerrallaan valmiiksi ja nyt se ei tule onnistumaan. Kaiken lisäksi on vielä muutama työ kesken, jotka pitää saada valmiiksi ennen kuin käy kyjy-töiden kimppuun.

Kaikkia töitä en tule heti postaamaan, sillä osa töitä on varmasti joululahjoja joten yllätys menisi piloille jos täällä etukäteen kuvia olisi.

Kaikkia töitä en varmaan ihan tässä järjestyksessä tee, mutta teen kuitenkin.

Kyjy listani löytyy tästä alta:
1. Villasukat aloitettu 20.6 valmis 5.7 paino 50g
2. Villasukat ja kämmekkäät Aloitettu 5.7 valmis 28.9 paino 50g
3. Tuolitassu. Aloitettu 8.7 valmis 8.7 paino 52g
4. TuolitassuAloitettu 8.7 valmis 30.10 paino 54g
5. Vauvan peitto. Aloitettu 13.7 valmis 21.7 paino 466g.
6. huivi tico tico. aloitettu 24.7
7. Ristiäiskortteja. Aloitettu 2.8
8. Sukat  Aloitettu 6.8 valmiit 10.8 paino yht. 50g
9. Tölkinsuoja. alotettu 27.8
10. Huivi viron villasta. Aloitettu 15.8
11. Pipo ja sukat keskolaan Aloitettu 27.8
12. Pipo ja sukat keskolaan Aloitettu 27.8
13. Pipo ja sukat keskolaan. Aloitettu 27.8
14. Leopardisukat. Aloitettu 27.8 valmis 30.10 paino 104g
15. pipo ja sukat keskolaan. Aloitettu 27.8
16. Leopardisukat. Aloitettu 27.8 valmiit 30.10 paino 98g
17. Sukat lapselle. Aloitettu 27.8 valmiit 7.10 paino 89g
18. Saunavihta. Aloitettu 27.8
19. Huivi Aloitettu 27.8 valmis 26.9 paino 112g
20. Joulukalenterisukat. Aloitettu 27.8

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Lahjoituksia






Mitä: Sukkia
Mistä: 7 veljestä
Miten: 3,5mm bampuiset  sukkapuikot

Minulla on iso kasa pieniä keriä langanloppuja laatikossa, ja niistä piti päästä eroon. Juuri nyt ei ollut ketään joka tarvitsisi sukkia, joten päätin tehdä valmiiksi erikokoisia sukkia ja antaa ne tarvittaessa vaikka lahjoituksena jonnekin. Näihin oli kiva kokeilla erilaisia ja uusia kuvioita ja tekniikoita.
Eiköhän näillekin sukille viimeistään ennen joulua ottajia löydy.



Mitä: Vauvan peitto
Mistä: Akryylilanka
Miten: 4mm virkkuukoukku

Turun yliopistolliseen keskussairaalaan on käynnissä keräys, jossa kerätään vastasyntyneille pipoja, sukkia ja peittoja. Tyksiin kelpaa mistä vain materiaalista tehdyt tuotteet ja niinpä päätin tehdä kaapissa pitkään lojuneista akryylilangoista peiton. Osa langoista on omia ja osa lahjoituksena saatuja. Tein  peiton paloista, jotta sitä lisi helpompi tehdä ja ottaa mukaan kun vasta viimeisenä yhdistetään palat. Reunaan tein vielä valkoisella pylväsrivin, sekä rapuvirkkauksella kauniin nirkkoreunan.



Palat yhdistin virkkaamalla kuvan tavalla. (kuva on löydetty netin syövereistä).

torstai 18. kesäkuuta 2015

Eläintarha




Mitä: Trikoo paita ja housut 86cm
Mistä:  Trikoo
Miten:  ompelukoneella ja saumurilla

Kävimme koko perheen voimin jättirätissä Turussa ja sanoin perheen miesväelle, että valitsevat kankaan pienen miehen paitaan ja jousuihin. Kankaaksi valikoitui ihana eläinkangas.

 Pienen mietinnän jälkeen päätin tehdä ihan perus paidan ja housut. Pääsee kuvio kunnolla esiin ilman mitään kikkailuja. Housuihin laitoin vyötärölle ja lahkeensuihin pitkät resorit, jotka nyt ensin on kaksinkerroin ja pojan kasvaessa voi käänteet jättää pois. Näin housut menevät pidempään. Tästä taitaa tulla ainakin äidin lemppari vaateparsi.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

heijastavaa



Mitä: Huomioliivi 92cm ja 104cm
Mistä : Neonoranssi trikoo
Miten: Ompelemalla ja saumurilla

Jättirätissä näin neonoranssia ohutta trikoota ja sain ajatuksen tehdä lapsille huomioliivit kesäksi. Puuvillatrikoo ei ole niin hiostava kuin viralliset heijastinliivit ovat. Eihän tätä toki missään nimessä voi käyttää turvavälineenä tai korvaamaan heijastinliiviä.


Tätä liiviä on kuitenkin tarkoitus käyttää kun lapsi lähtee potkupyörällä. Voi päästää potkuttelemaan hieman pidemmälle ja kuitenkin lapsi näkyy vähän paremmin kuin vaikkapa ihan tavallisessa paidassa. Liivi on tarkoitus pukea kesävaatteiden päälle tuomaan hieman näkyvyyttä.