torstai 2. heinäkuuta 2015

Lepakkohiha




Mitä: Lepakkohihapaita
Mistä: Nanson kannan sola trikoo
Miten: Ompelemalla

Sain kaverilta ihanan kankaan, josta pitkään mietin, mitä tehdä siitä. Kangas paljastui Nanson kankaaksi ja kannan sola nimiseksi. Kankaassa on iso kuvio, jonka halusin saada kokonaisena näkyviin ilman että kuvio rikkoontuu.

Lopulta päädyin tekemään lepakkohihaisen paidan lyhyillä hihoilla. Lepakkohihaan saa hyvät ohjeet tehtaamosta.

Ja tämä onkin ensimmäinen vaate, jonka olen itse kaavoittanut. Ja erittäin ylpeä siitä. Yhden koeversion tein ja siitä vielä vähän muokkasin hihaa leveämmäksi ja helmaa kapeammaksi. Tästä toisesta versiosta tulikin ihan täydellinen.


Hihan ja helman käänsin ja tikkasin kaksoisneulalla. Pääntien huolittelin resorilla, ja sain hieman väriä paitaan. Pienenä yksityiskohtana väritin kangastusseilla helmasta yhden kukan ja pari tähteä ylempää paidassa. Seuraavaan lepakkohihaan teenkin sitten vielä resorin alareunaa, jotta paita hieman pussittaa.

5 kommenttia:

  1. Ihana kangas, jota olen hieman itsekin etsiskellyt. Mahtava, että valitsit mallin, jossa kangas pääsee näkyviin.

    VastaaPoista
  2. Juuri tuon kankaan kuvion vuoksi halusin tehdä vähän "väljemmän ja isomman" paidan. Mielestäni jos kuvio menee rikki niin ideä vähän katoaa.

    VastaaPoista
  3. Hienosti olet onnistunut kaavoittamaan! Sopivalla kaavalla on ilo ommella jatkossakin (:

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Lisää onkin suunnitteilla tehdä kunhan kesäkiireiltä ehtii.

    VastaaPoista

Hei! Ja kiitos kun jätät käynnistäsi viestin. Minulla on kommenttien tarkistus päällä, jotta yksikään kommentti ei menisi minulta ohi