lauantai 23. toukokuuta 2015

Karkkipaperipussukoita




Mitä: Pussukoita karkkipapereista
Mistä: Karkkipapereista ja kristallimuovista
Miten: Ompelukoneella

Äitienpäivä lähestyi uhkaavasti ja jotain lahjaakin piti kehitellä. Aikani mietittyäni muistin, että olen pyytänyt kaveria tuomaan Tallinnan reissultaan pussin Riesen karkkeja, jotka ovat äitini lempikarkkeja. Näitä karkkeja ei saa enää Suomesta muualta kui laivoilta, joten piti pyytää apua. Olen tehnyt ennenkin pussukan johon olen käyttänyt karkkipapereita. Muutama karkki piti itse popsia, että sai tarvittavat paperit. (Voi harmi sentään) ;)



Ompelin paperit toisiinsa kiinni, koska en ole löytänyt vielä sprayliimaa joka mielestäni toimisi hyvin. Kaapissa on jotain liimaa jota käytettäessä kaikki muut paikat ovat liimassa ja tahmeita, paitse ne karkkipaperit ja kangas johon ne pitäisi saada kiinni.  Näin tehden on pussukka vähän työläämpi, mutta pysyy ainakin kasassa.



Siskoni on syntynyt toukokuun alussa ja monesti syntymäpäivät osuvat ihan äitienpäivän alle, joten juhlimme niitä samalla kuin äitienpäivää. No pitihän siskonkin saada lahja. Tein pari erikokoista pussukkaa, keksiköön niille itse käyttötarkoituksen. Sisko oli talvella oikomassa karkkipapereita monta tuntia. Nyt saa nauttia työnsä hedelmistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Ja kiitos kun jätät käynnistäsi viestin. Minulla on kommenttien tarkistus päällä, jotta yksikään kommentti ei menisi minulta ohi