keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Collegetakki

Tarvitsen itselleni syksyksi työvaatetta, joka on siistiä, mutta kuitenkin mukava ja käytännöllinen. Työskentelen lasten kanssa joten vaatteet pitää olla helposti pestävissä ja niissä pitää voida istuskella lattialla ja olla lämpimiä ulkoillessa. 

Tämä on testiversio neulostakista, mutta pääsee tämäkin kovaan käyttöön. Kaava on ob 2015 lehdestä merinovillatakki. Hyvin silti toimii joustocollegesta tehtynäkin. 

Laitoin kiinnitykseksi kaksi isoa nappia.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lepakkohihapaita

Tein viime viikolla itselleni ruskamekkoa pohjana käyttäen lepakkohihaisen paidan. Tytön kummitäti tuli kylään ja halusi samanlaisen. Kaikeksi onneksi olimme juuri lähdössä yhdessä Tallinnaan ja sieltäpä löytyi tämä ihana kangas.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Hummingbird 110/116

Tein itselleni lepakkohihaisen paidan ja kankaasta jäi juuri pienen tytön mekon verran.
Uusin ottobre tipahti sopivasti eilen postilaatikkoon ja annoin neidin itse valita mieleisensä mallin.  Tyttö valitsi hummingbirds-tunikan.  Piirsin kaavan 116 senttiseksi mutta leveyden otin koosta 110cm.  Tästä tuli mekko,  mutta myöhemmin voi käyttää tunikana. 

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kolme kertaa ruskamekko

Osallistuin haasteeseen tehdä kolme vaatetta käyttäen yhtä kaavaa. Oma luottokaavani on pikkupiltin ruskamekko. Näissä kaikissa on kyseinen kaava pohjana enemmän tai vähemmän.



Tämä kangas on ostettu tikkipajan pop up myymälästä ja on mukavan kevyttä. Mekon yläosa on sk 5-6/15 ja alaosa kainalosta alaspäin ruskamekkoa. Helmaa olen kaventanut ja lyhentänyt.


Tässä kankaana ystävältä saatu unelmankevyt viskoositrikoo. Pohjana ruskamekko, mutta Tehtaamon ohjeiden mukaan muokattu lepakkohihaiseksi. Kaula-aukko enää alkuperäistä kaavaa. Helmassa valkoinen kaitale jolla paidan saa leghinsien kanssa pidettäväksi ja jos on ihan kunnon housut kaitaleen ylös nostamalla saa kivan paidan.



Tässä on kankaana Wexleriltä ostettu uikkarilycra. Alla lyhyt toppi pitämään rintavarustuksen kurissa. Kaavana ruska ilman hihoja ja kavennetulla helmalla.