tiistai 29. maaliskuuta 2016

Luomispussi



 Mitä: Luomispussi /Hääräämö
Mistä: Puuvillakangas
Miten: Ompelemalla ja saumurilla

Näin Hääräämö-blogissa kivan idean, luomispussin. Pussin avulla voidaan kertoa Raamatun luomiskertomus lapsille kivan havainnollistaen ja hieman jopa jännittävästi (Mitähän sieltä pussista paljastuukaan seuraavaksi).

Pussin idea on helppo. Eri väreillä ja kuvioilla merkataan aina kertomuksen yhtä kohtaa. Pussia käännetään niin, että sisältä tulee aina uusi kangas esiin.

Tämän tekeminen oli aika simppeliä, mutta tarkkuutta se vaati. Palat on leikattu täsmälleen saman kokoisiksi. Ompeluun meni yhtä paljon aikaa kuin palojen leikkaamiseen.

Pussi on tehty kierrätyskankaista ja niinpä eläinkuviota merkaa tuo pantterikuvio. Ihmistä ei tässä testiversiossa ole, ellen sitten itse piirrä sitä tuonne viimeiseen ruutuun. Nyt enää testaamaan pussia käytännössä ja tekemään sitten uusi, virallinen versio. Tällä tyylillä voisi kertoa lapsille oikeastaan mitä vaan, kunhan kangaspaloja ei tule kovin montaa päällekkäin. Tuo kuusi oli ihan sopiva määrä vielä ompelukoneelle, mutta enempää en kyllä laittaisi.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Keijumekko



Mitä: Tropical ob 1/16 110cm
Mistä: Jotain keinokuituisia kankaita kaapin perältä
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla

Nyt se on rantautunut meillekin, prinsessavaihe. Pitkään jo luulin, että sitä ei tulekaan, mutta nyt se iski. Kaikki pitäisi olla pinkkiä ja mekkoja. Onneksi olin zalekuan tehtaanmyymälästä hamstrannut näitä kankaita juurikin prinsessavaihetta odotellessa.

Syntymäpäivälahjaksi tuli sopivasti keijusiivet ja pitihän siihen tehdä mekko kaveriksi.

Kaava löytyi uusimmasta lasten ottobresta. Mekko on muuten jotakin hieman joustavaa urheilukankaantyyppistä ja helmassa on päällä tuo prinsessa osio. Helmaa pidensin pari senttiä, ja hihat lyhensin. Hieman yöpaitamainen fiilis tuossa on, mutta eiköhän se meidän kotikeijulle kelpaa.

Nyt kelpaa keijuilla.