perjantai 20. maaliskuuta 2015

Revontulitossut



Mitä: Revontulitossut
Mistä: 7 veljestä
Miten: 4mm virkkuukoukku


Viime keväänä meille kulkeutui tossut, joiden alkuperää en tiennyt. Ne oli tytöllemme sopivat ja niinpä ne päätyivät unisukiksi. En arvannutkaan kuinka rakkaat näistä sukista tulisi. Nyt ne on jo varpaista paikatut ja uudet reiät jo tulleet. Ongelmana oli, että en tiennyt miten ne on tehty tai kuka ne oli tehnyt.



 No hätähän ei ole tämän näköinen. Otin  tossuista kuvan ja laitoin sen facebookiin voihan villasukka ryhmään kysymyksen kanssa. Hetihän se tunnistettiin ja tossujen nimeksi sanottiin revontulisukka ja se löytyy kuulemma jostakin lehdestäkin. Pikainen googletus ei tuonut tulosta ohjeen suhteen. Sain vinkin, että sukissa käytetty tekniikka löytyy kirjasta sukupolvien silmukat.

 Lainasin kirjan ja yritin tehdä sen avulla sukkaa. Sukassa on käytetty piilosilmukkavirkkausta. Tekniikka oli hidas ja se kaventui mitä enemmän sitä teki. (Jotain meni siis vikaan.)  Lopulta tuskastuin niin, että aloin tekemään ihan tavallisesti kiinteillä silmukoilla ja sukan mallia otin koko ajan valmiista sukasta.

Kirjoitin ohjeen ylös ja tässä se on, olkaa hyvä :

Sukan koko on noin 27-28


Luo 36 ketjusilmukkaa ja yhdistä piilosilmukalla renkaaksi.


Aloita spiraalina sukan vartta haluamaasi pituuteen. ( Itse virkkasin aina silmukan takareunasta, jotta saan hauskan pinnan).


Kun varsi on halutun mittainen tee vielä kiinteita silmukoita niin että pääset varren etupuolelle.


Kun olet varren edessä keskellä, tee 35  ketjusilmukkkaa

ja yhdistä silmukkaketju sukan varteen ja jatka sukan toinen puoli kiinteillä.


Tämän jälkeen virkkaa edelleen kiinteillä silmukoilla nyt myös niihin ketjusimukoihin. Eli siis isoa ympyrää, jotta saat sukkaan myös varvasosan.


Virkkaa näin pari senttiä (itse tein 4krs) ja aloita kavennukset.



 Kärjessä ja kantapäässä  kavenna kaksi kiinteää silmukkaa yhteen, jotta sukan kärki ja kantapää kapenee. Tee näin sukan loppuun asti. Itse tein kavennuskerroksia 11 kerrosta.


Lopuksi virkkkaa pohja kiinni piilosimukoilla.  Virkkaa yläpuolen aukko pylväillä kiinni.


Ohje on ensimmäinen itse kirjoittamani, joten puutteita saattaa ilmetä. Ole ystävällinen ja kysy, ilmoita virheestä tai muuten vaan kommentoi sukkia. Toivotan virkkauksen iloa kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Ja kiitos kun jätät käynnistäsi viestin. Minulla on kommenttien tarkistus päällä, jotta yksikään kommentti ei menisi minulta ohi