torstai 27. lokakuuta 2016

Villaa villaa lämmintä merinovillaa

Vihdoin alkoi syysloma ja jaksoin ajatella ompelua.  Listalla on ollut jo pitkään lapsille hanskoja ja kypärämyssy.  


Tilasin kesällä kangaskapinalta merinovillaa syksyä ajatellen.  Siitä piti tulla lapsille paitoja ja housuja, mutta siitä tulikin minulle takki.  Ihanan pehmeä ja lämmin takki.  Kyllä nyt kelpaa ulkoilla.  

Takkin kaava on ottobre 2/15 duo tone.  Kaava on ihan paidan kaava, mutta leikkasin etukappaleen auki ja lisäsin nappilistat ja nepparit.  Hihat on tehty kahdesta kappaleesta koska muuten kangas ei olisi riittänyt.   

Tästä takista tuli ihan lemppari ja täytyy laittaa lisää villoja tilaukseen. 


Tein lapsille lapasia puuhakaspajan lapaskaavalla.  Kahdet on 5-8 vuotiaan ja yhdet 3-4vuotiaan.  Kypärämyssy on ottobren ilmainen kaava koossa 52cm.  

Kahdet lapaset lähtevät siskon lapsille syntymäpäivälahjaksi ja loput jää omille lapsille.  Kyllä nyt tarkenee. 



tiistai 11. lokakuuta 2016

Ompelimpas.... Lapaset

Sain pitkääkin pidemmän ompelutauon jälkeen koneet käyntiin. Töiden alkaessa elokuussa ei vain ole ollut jaksamista eikä oikein aikaakaan ompeluun. 
Nyt tuli tarve lämpimille lapasille sillä sormikkaat alkoi olla kylmä.  Tilasin Puuhakas-Pajan tumppu kaavan ja nyt testasin sitä.


Siniset tumput on 3-4 vuotiaan, pienemmät punaiset 5-8 vuotiaan ja isommat yli 12-vuotiaan kaavoilla tehdyt.  Lasten kaavat oli nyt sopivat 2v9kk ja 4v6kk lapsille.  8-vuotiaaksi asti tuo kaava ei meillä tule menemään.  Meillä lienee pitkäsormisia lapsia kun nämä menee juuri nyt.  Mutta seuraaviin vaan lisää pituutta ja leveys varmaan passaa näistä. 

Itselleni tein tuolla isoimmalla kaavalla ja keskelle jouduin tekemään lisäpalan sillä muuten olisi ollut aivan liian lyhyet.  Peukkukin olisi tarvinnut hieman lisää mutta menee nyt ihan ok.  Seuraaviin sitten pituutta lisää, leveys on tosi hyvä minulle.

Ohjeet ja kaavat olivat selkeät ja oli kiva kun ne sai myös valmiiksi tulostettuina niin ei tarvinnut itse tietokoneella säheltää kaavoja.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Valopallo

Jo viime syksynä näin paljon valopalloja facebookin eri käsityöryhmissä. Tänä syksynä niitä alkoi taas näkyä, joten päätin vihdoin itsekin kokeilla. Kuvittelin että se on kovinkin vaikea, mutta väärässä olin.   Neanomat -blogissa on hyvät ohjeet pallon tekemiseen.


Tämän pallon tein Novitan kotiväki langasta 3mm koukulla.

Kovettamiseen tein erikeeper-vesi seoksen. Noin puolet ja puolet laitoin. Hieman jäi pehmeäksi, joten seuraavaan hieman enemmän liimaa ja vähemmän vettä. 




Pallon sisälle ostin Tokmannilta patterilla toimivat ledivalot joihin saa ajastuksen. On aika kiva tulla illalla pimeällä kotiin kun valopallot ovat päällä. 


Tein myös isomman pallon. Katossa roikkuva pallo on tehty kaksinkertaisesta kotiväkilangasta, jotta siitä tuli tarpeeksi iso ja näyttävä kattoon.
 

torstai 15. syyskuuta 2016

kyjy 17/Virkattu kori

Syksyn tullen otetaan taas käyttöön pipot ja sormikkaat. Meillä on jokaiselle oma kori hattuhyllyllä, mutta eihän lapset sinne yllä itse. Yleensä pipot ja tumput on siis lattialla. 



Keksin tehdä korin roikkumaan lasten naulakosta. Koriin on helppo sujauttaa lapsen itse pipot, huivit ja tumput. Tässä on tarkoitus säilyttää vain juuri sillä hetkellä tarvittavia asusteita.


Koriin virkkasin mukaan muovista pyykkinarua, jotta kori pysyy ryhdikkäänä vaikka on roikkumassa. Tein kahvat josta kori on helppo ripustaa. 

Kori on hieman muhkurainen kun mukana kulkeva pyykkinaru hieman kiristää joissain kerroksissa. Seuraavalla kerralla täytyy kiinnittää huomiota että pitää pyykkinarun tarpeeksi löysällä. Mutta kyllä se tässä hommansa hoitaa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

avaruuspaita miehelle

Miehen syntymäpäivät lähestyy ja vihdoin sain ommeltua miehelle paidan. Kankaan olen ostanut jo maaliskuussa kangaskapinasta. Tästä tuli kiva ja vähän tuo väriä miehen vaatekaappiin. Toivottavasti myös käyttäjä tykkää tästä. Kangasta jäi vielä ja haaveilen tekeväni jumppiksen tästä pojalle, mutta mietityttää osoisikonsitä sitten kuitenkaan pojalla käyttää, vai olisiko vaan paita parempi. No se jää vielä mietittäväksi.

torstai 25. elokuuta 2016

syysvaatetta tytölle

 Myös tyttö on hujahtanut pituutta kesän aikana ja uutta oli tehtävä.
 
 Varsinkin paidoista olivat hihat jo jääneet lyhyiksi joten owl princes ja fall basic kaavoilla paitoja koossa 110/116cm

 

Noshin lippapipo iki-ihanasta pöllöjen pyykkipäivästä. Tämä on niin iloisen värinen ja kuitenkin syksyinen.
 

Housut ovat hop&jump kaavalla tehtyjä pituus 116cm ja leveys 110cm. Hoikalle tytölle kapeat housut.

Tein myös pikkuhousuja neidille. Näihin käytin jämätilkkuni ja resorini. Tilkkuja tosin jäi vielä. Housut on kantattu resorilla ja vyötärössäkin on resorit. Yhdissä housuissa on alusvaatekuminauhaa, mutta se on paljon hitaampaa ja työläämpää ommella kuin resorit, joten olin ihan tyytyväinen kun neiti valitsi resorit housuihin. Kaavana näissä on joku suuren käsityön kaava koossa 104cm.

torstai 11. elokuuta 2016

syysvaatetta pojalle

 Lapset lähtevät kuun lopussa hoitoon joten tein heille uusia vaatteita. Toki kesän aikana on poika hujahtanut kovasti pituutta joten on aika uusia vaatekaapin sisältöä.


 
  
 Syksyn viileisiin keleihin noshin kaavalla lippapipo, joka peittää korvat hyvin. Poju sai itse valita kankaan ja aika kiva tuli.


  Paitoja on jäänyt isosiskolta vielä jemmaan, joten paitoja ei juurikaan tarvita. Tosin yksi paita piti tehdä kun isin paitakankaasta jäi juuri sopivasti pienen miehen paitaan. Kaavana ob:n Fall basic 98cm


Housuista onkin sitte enemmän pula ja tässä niitä nyt on. Kaavana ob:n hop&jumppituus koosta 104cm ja leveys 98cm. Nämä ovat kivan kapeat ja menevät sitten villapuvun allekin hyvin.

perjantai 5. elokuuta 2016

syysvaatetta aikuisille

  Syksy tulla jollottaa jo omassa mielessäni ainakin. Mies jäi vasta kesälomalle, joten hän viettää vielä kesää ja itselle siintää jo syksy kun maanantaina lähden töihin kolmen kotiäiti-vuoden jälkeen. Itseäni jännittää, ahdistaa ja kuitenkin odotan innolla tulevaa. Mies ja lapset lomailevat vielä loppukuun ja sitten alkaa arki toden teolla kun lapset lähtevät hoitoon. Muutama seuraava postaus tuleekin käsittelemään meidän perheen syysvaatetta.

Tällä samaisella postauksella osallistun taas HommaHuoneen värihaasteeseen. Viime kuussa värinä oli valkoinen ja siihen osallistuin laiskana instan kautta. Minut löytää instagramista tiia.salonen 
 

Mies kun on kesälomalla, niin hänelle pari paitaa loman kunniaksi. Kankaat on jättirätistä herra valinnut ihan itse. Mies tykkää minun tekemistäni paidoista kun ne ovat tarpeeksi pitkiä. Kaupan paidat meinaavat jäädä liian lyhyiksi ja selkä ja vatsa vilkkuvat. Sain siis pyynnön tehdä pari paitaa kaapin täytteeksi. Tässä ne ovat.

  

Ruutukangas oli niin kiva, että otimme sitä niin paljon jotta minullekin riittää. Tein siis itselleni tunikan töihin. kaavan pohjana vanha luottokaavani ruskamekko. Syyskelejä  odottamaan tein pipon samaisesta ruutukankaasta.Tämä tunika pääsee heti tositoimiin maanantaina töiden alkaessa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Collegetakki

Tarvitsen itselleni syksyksi työvaatetta, joka on siistiä, mutta kuitenkin mukava ja käytännöllinen. Työskentelen lasten kanssa joten vaatteet pitää olla helposti pestävissä ja niissä pitää voida istuskella lattialla ja olla lämpimiä ulkoillessa. 

Tämä on testiversio neulostakista, mutta pääsee tämäkin kovaan käyttöön. Kaava on ob 2015 lehdestä merinovillatakki. Hyvin silti toimii joustocollegesta tehtynäkin. 

Laitoin kiinnitykseksi kaksi isoa nappia.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lepakkohihapaita

Tein viime viikolla itselleni ruskamekkoa pohjana käyttäen lepakkohihaisen paidan. Tytön kummitäti tuli kylään ja halusi samanlaisen. Kaikeksi onneksi olimme juuri lähdössä yhdessä Tallinnaan ja sieltäpä löytyi tämä ihana kangas.