perjantai 30. lokakuuta 2015

kyjy 8



Mitä: Kesäsukat
Mistä: Novita bampu
Miten: 3mm sukkapuikot
Aloitettu: 6.8
Valmis: 10.8
Paino: 50g

 Kävin sellaisessa jumpassa kuin bodybalance worksop villasukka flow. Käytännösssä siis kehonhallintaa villasukat jalassa. Ja voin kertoa, oli muuten raskasta. Hiki vaan virtasi. Villasukiksi olin napannut mukaan 7-veljeksestä tehdyt sukat ja ne olivat aivan liian paksut, hiostavat ja pitkävartiset siihen jumppaan.

Niinpä päätin tehdä bampulangasta itselleni lyhytvartiset sukat. Bampu ei hiosta ja vaikka ne hikoontuisi, eivät ne haise. Talveksi pitää varmaan tehdä hieman pitkävartisemmat sukat.

Sukat on tarkoituksella tehty todella napakoiksi, jotta ne pysyvät tiukasti jalassa koko jumpan ajan. Sukissa on päkiän kohdalla tehty vahvennettua neuletta, jotta kestäisivät pidempään hyvänä.


torstai 15. lokakuuta 2015

Kyjy 2

Mitä: Kyjy 2 / Kesäsukat koossa 28 ja kämmekkäät
Mistä: Ohut sukkalanka kaapin kätköistä sekä kämmekkäissä merinovilla
Miten: 2mm sukkapuikot
Aloitettu: 5.7
Valmis: 28.9
Paino: 50g

Tein itselleni ja tytölleni kesäsukat ja tyttö ihastui niihin ikihyviksi ja halusi pitää niitä koko ajan jalassa. Niinpä piti tehdä toiset sukat.


Nämä sukat olen ajatellut ihan kotisukiksi tai sitten yösukiksi talveksi.


Koska nämä eivät painaneet tarpeeksi tein toisena työnä kämmekkäät merinovillasta. Tässä käytin samaa kuviota kuin aiemmin tekemässäni tuubihuivissa. Kuvio on Rakas villasukka-kirjan syysunelmasukkien pitsikuvio. Nämä kämmekkäät lähtevät ilahduttamaan joulupaketissa Nastolan kotihoidon asiakasta.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kyjy17




Mitä: Kyjy17 / Putkisukat
Mistä: Novita Nalle
Miten: 3,5mm sukkapuikot
Aloitettu: 27.8
Valmis:7.10
Paino: 89g

Tarkoituksena oli tehdä sukat lapselle, mutta teinkin sukat putkimallina, joten se menee monenkokoiseen jalkaan. Nämä putkisukat menevät ainakin koosta 36 aina kokoon 47 asti.

Sukat onn tehty varpaista aloittaen, jotta lanka varmasti riittää. Langan sainkin käytettyä ihan loppuun asti ja vain pienet pätkät jäi lankaa.

Kuvassa oikealla sukka on koon 40 jalassa ja vasemmalla 47 jalassa ja hyvin menee kumpaakin jalkaan. Sukan varsi vain lyhenee sitä enemmän mitä isompi jalka on. Nämä sukat lähtevät lahjoituskasaan ja ennen joulua ne lahjoitetaan eteenpäin.

torstai 8. lokakuuta 2015

Ensimmäinen aplikointini




Mitä: Vauvan rapistelulelu
Mistä: Puuvilla, fleece ja muropaketin muovi.
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla

Taas yksi rapistelulelu tuli tehtyä. Nyt ei ollut mitään valmista kuviokangasta mitä käyttää joten kaivelin kätköjäni ja löysin vuosia laatikossa lojuneet kuvat. Niinpä ajattelin olla rohkea ja kokeilla aplikoimista.


Laitoin pohjakankaaksi venymätöntä puuvillakangasta ja samoin kuvat olivat venymätöntä kangasta, eipä sitten päässyt kankaat venymään ja vanumaan mihinkään suuntaan.

Kuvien taakse ja pohjakankaiden taakse silitin tukikangasta. Tikkasin reunat todella tiheällä siksakilla ja mielestäni onnistuin melko hyvin.

Kuvan taakse pohjakankaan alle laitoin muropaketin pussia. Eli nyt vain kuvan kohdalla rapisee.

Tästä on hyvä jatkaa kokeiluja. Jos joskus vaikka trikootakin uskaltaisi kokeilla.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kyjy 19




Mitä: Kyjy 19/Tuubihuivi
Mistä: Merinolanka
Miten: 3,5mm/60cm pyöröpuikot
Aloitettu: 27.8
Valmis: 26.9
Paino: 112g

Sain kaverilta idean tehdä tuubihuivi, jonka voi kylmällä kelillä kiskaista päähän vähän kuin hupuksi. Huivia voisi pitää ihan vain rutussa kaulalla huivina, tai sitten kiskaista se pään yli, jolloin se toimii kaulahuivina ja huppuna samanaikaisesti.

Ensimmäisenä piti etsiä laatikoista lankaa (olen päättänyt olla ostamatta lankaa, ja se mitä ei itseltä löydy sitä ei tarvita). Löysin valkoista merinovillalankaa, joka ei kutita herkkää kaulan ihoa ja on varmasti lämmin.

Halusin tehdä huivista pitsisen, jotta siitä ei tule kovin raskaan näköinen. Kivan mallin löysin Rakas villasukka-kirjasta syysunelmasukkien ohjeesta. Ohjeessa on 20 kerrosta ja se vaatii jonkin verran seuraamista, mutta kuvion oppii todella nopeasti ja riittää, että kierroksen alussa katsoo ohjetta.

Mielestäni huivista tuli todella kiva ja toivotaan, että tulee kunnon pakkasia, jotta huivi pääsee käyttöön.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syntymäpäivät




Mitä: Paitoja ja tunika
Mistä: Verson puodin haukikangas
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla

Miehen syntymäpäivät lähestyivät ja lahja piti keksiä. Sain idean tehdä miehelle paidan. Mies on kova metsä-ja kalamies, joten halusin kankaan liittyvän jotenkin näihin harrastuksiin. Löysin lopulta netistä verson puodin sivuilta haukikangasta jota sitten tilasin.

Tilatessani kangasta en ollut vielä tehnyt miehelle paitoja kertaakaan, joten tilasin varmuuden vuoksi kangasta reilusti. Ostin myös hihoihin mustaa kangasta ja niinpä haukikangasta oli todella reilusti.


Tein miehelle vielä pipon johon laitoin toiselle puolelle hyvin kirkasta keltaista kangasta joka näkyy hämärässä hyvin. Pipoa voi käyttää kumminpäin tahansa. Piposta tuli todella hyvä ainakin itselle, toivottavasti on hyvä myös miehen päähän.

Sain kankaista vielä pojalle paidan ja tytölle tunikan. Kankaat tuli käytettyä todella tarkasti, kangasta jäi enää tytön pikkuhousujen verran. Itselleni kankaasta ei tullut mitään, joten täytyy varmaan katsella itselle jotain kangasta ;)

maanantai 7. syyskuuta 2015

Vaatetta perheelle

Nyt on blogissa ollut hieman hiljaista koska kyjyt vievät nyt aikaa. Melkein kaikki kesken enemmän tai vähemmän.Mutta vihdoin sain aikaiseksi leikata vaatteita miehelle ja lapsille syksyä varten.

Mitä: Vaatetta miehelle ja lapsille
Mistä: Trikoo ja college
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla



Viimeksi kun tein lapsille vaatetta, se oli varsinaista väri-iloittelua. Nyt mennäänkin maltillisemmin mustaa ja harmaata. Ostin nettikirpputorilta kangaspaketin joka sisälsi Riivalit-kangasta juuri kahden etukappaleen verran. Pitihän niistä tehdä samistelupaidat lapsille. Onko tuo paidan kuvio sitten ne riivalit vai onko siinä äiti silloin kun lapset ovat kovin riivali-tuulella?

Kamera-kangasta tuli myös paketista, mutta sitä oli niin pieni pala, että siitä sai juuri ja juuri hihat 92cm paitaan. Mukavaa vaihtelua laittaa välillä hihat kuviokankaasta. Kamerapaita on tehty ob:n Tree Times T ohjeella. Tein viimeksi samalla kaavalla, enkä saanut onnistumaan kauniisti tuota pääntietä. silloin päätin ettei enää ikinä. No toisin kävi ja piti ottaa revanssi kaavasta ja nyt se onnistuikin aika hyvin.

Kamerakangasta jäi vielä sen verran että esikoiselle saa pikkuhousut tehtyä. Niistä kuvia myöhemmin jahka pikkuhousutehtaasta housuja alkaa valmistumaan.



Mies tarvitsi uusia paitoja itselleen ja niinpä aloitimme kaavatestailun. Tein kolme eri kaavalla paitoja, joista suosikiksi valikoitui raglanhihainen paita (sinivihreä). Tällä kaavalla teen jatkossakin paidat.



Kesälomareissulla ostimme collegekankaat miehen housuja varten ja nyt viimein uskalsin leikata kankaan ja ommella. Niistä tulikin oikein hyvät vaikka mutkia olikin matkassa. Taskut kuulemma saisivat olla hieman syvemmät.

Mutta nyt takaisin kyjyjen pariin.

torstai 27. elokuuta 2015

Välikatsaus kyjyihin



Nyt on kaikki kyjyt aloitettu.. Ja kauhea kasa On keskeneräisiä pusseissa.Muutama on valmis ja toooosi moni on kesken. Minulla ei ikinä ole ollut näin monta työtä kesken joten haasteellista tulee olemaan.

Piti aloitta 10 työtä tänään, jotta ehdin ne määräaikaan mennessä saada alkuun. Tuntuupas hölmöltä luoda puikolle silmukat ja jätteeää siihen ja aloittaa taas uusi työ.

Nyt on vain keskityttävä siihen, että tekee tasaiseen tahtiin aina yhden työn valmiiksi ennen kuin jatkaa seuraavaa. Näin se ei tunnu aivan jättimäiseltä projektilta. Ei muuta kuin työn iloa minulle ja pitäkää peukkuja, että saan kaiken valmiiksi.

lauantai 22. elokuuta 2015

liebster awards

Sain haasteen Ompeluita ja sun muita Bloggaajalta. Kiitos siitä. Haasteen tarkoitus on ilmeisesti tuoda näkyvyyttä pienille blogeille, ja se on ihan mahtavaa.



Ohjeet ovat:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.




1. Mikä sai sinut aloittamaan ompelun/käsityöt? Äitini ja mummoni ovat olleet akna kovia tekemään käsitöitä.  Äitini ompeli ja mummoni sitten virkkasi, neuloi ja nypläsi paljon. Eiköhän se käsityöinnostus ole sieltä pikkuhiljaa kasvanut ja kehittynyt.

2. Mikä on lempimateriaalisi? Ommellessa trikoo on miellyttävin, sillä se ei vaadi mitään kommervenkkejä, vaan on helppo surautella vaatteita kasaan. Langoista kaikkein mieluisimpia on luonnonkuidut: villa, puuvilla ja bampu

3. Mikä käsitöissä on kivointa? Näkee oman kädenjälkensä ja saa persoonallisia vaatteita ja asioita. Myös se, että voi ilahduttaa muita itse tekemillään asioilla.

4. Entä kamalinta? Kun sormet syyhyää tehdä jotain ja aikaa ei ole, tai materiaaleja puuttuu.

5. Kenelle ompelet? Pääsääntöisest lapsille ja itselle. Nyt l  tarkoitus aloitta myös miehelle ompelu. Myös sukulaislapset saavat osansa ompeluksistani

6. Mitä uutta haluaisit oppia? Ompelun puolella haluaisin oppia käyttämään koneitai tehokkaasti ja oppia käyttämään niiden kaikkia hienouksia. (Eli ohjekirja vain käteen ja opettelemaan)

7. Mitä pelkäät? Sitä hetkeä kun lapset sanovat, että äidin tekemät eivät enää kelpaa.

8. Mikä kuukausi olisit ja miksi? Olisin kesäkuu, koska silloin alkaa jo lämmetä mutta ei ole vielä liian kuuma.

9. Harrastatko jotain muuta käsitöiden lisäksi? Käsitöiden vastapainona pitää harrastaa liikuntaa ja kyllä nuo kaksi lasta aina jotakin harrastusta äidille keksii.

10. Mikä eläin olisit? Miksi? Kissa, saisi mennä oman mielen mukaan ja köllötellä lämpimässä päivät pitkät.

11. Lempi bändi/laulaja? Ei ole mitään tiettyä lempibandiä tai laulajaa. Olen aika kaikkiruokainen musiikin suhteen. Mieluisimpia on ehkä Värttinä, Rajaton, Elonkerjuu.


Tässä olisi minun kysymykseni, olkaa hyvät:

1.Miten innostuit käsitöistä?

2. Kauanko olet tehnyt käsitöitä/ommellut?

3. Mikä on kaikkein mieleisintä käsitöiden tekemisessä?

4. Haave ammattisi pienenä? ja toteutuiko se?

5. Uusi vai kierrätetty?

6. Paljonko omistat lankaa /kankaita?

7. Ompelu vai neulominen?

8.Yksin vai yhdessä?

9.Paras käsityö-/kangaskauppa?

10. Onko sinulla muita harrastuksia käsitöiden lisäksi?

11. Seuraava projektisi?

Haastan:

Puikkosirkus
Elämän kevät
Karkkitytön käsistä

En saaanut tähän alle nyt yhtätoista blogia, mutta muutaman kuitenkin.

Jos otat haasteen vastaan, niin kommentoithan tähän alle, jotta voin käydä lukemassa.

maanantai 10. elokuuta 2015

vauvalahjoja


Mitä: rapistelulelu vauvalle
Mistä: Puuvillakangas, fleece ja muropaketin muovi
Miten: Ompelemalla

Lähipiiriin, ystäville ja tuttaville on kesän aikana syntynyt jokunen vauva ja halusin jotenkin lahjoa uusia tulokkaita. Näin Omin käsin Blogissa tälläisen lelun ja tartuin siihen ideaan. Nämä oli helppoja ja noipeita tehdä ja varmasti lapelle mukavia.

Valitsin värikkään kuvion kankaaseen, koska lapset tykkäävä väreistä. Sisällä on fleese tuomassa pehmeyttä ja muropaketista se sisämuovi tuomassa rapinaa ja ääntä. Reunassa on erlaisia nauhoja joista on mukava ottaa kiinni ja kokeilla. Laitoin tuntumaltaan erilaisia nauhoja, jotta lapsi saa kokeilemalla havainnoida lelua.

Näitä pitänee tehdä muutama jo valmiiksi talteen, jotta on sitten mitä antaa kun vauvoja taas syntyy.