tiistai 17. maaliskuuta 2015

Saunatonttu

Mitä: saunatonttu Miten: 3mm virkkuukoukku Mistä: Sekalaiset langat laatikosta.

Saimme kutsun ystäviemme uuden remontoidun saunan tupaantuliaisiin ja pitihän jotain lahjaa uuteen saunaan viedä. Mikäs sen parempi kuin saunatonttu. 

Kuvia löytyi vaikka kuinka ja paljon, mutta ohjeita oli saatavilla vain muutamia. Aikaa tontun synnyttämiseen oli vain viikko, joten helppo ohje piti löytää.  Helppo ohje löytyikin täältä:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/neulonta_ja_virkkaus/virkkaa_oma_puutarhatonttu

Tonttuun on käytetty han sekalaisia lankoja, pääasia oli langan paksuus ja väri. Ja taas kaikki löytyi omista lankalaatikoista.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kerrosrivinousu

Mitä: Sukat ukille ja lapsenlapsille Miten: 3mm sukkapuikot Mistä: fabel ja regia
Olin jo pitkään ajatellut tehdä isälleni villasukat. Lapsuudesta muistan mustavalkoiset sukat joissa päällä kulki mustia pystyraitoja. Monesti olen miettinyt miten ihmeessä ne sukat tehdän ja ajattelin, että ne on jälkeenpäin virkattu. 

Kerran silmiini osui kuva melkein samanlaisista sukista ja selvisi, että on kerrosrivinousu. Ja ei muuta kuin selvittämään miten kyseinen malli tehdään. Mallihan oli erittäin helppo tehdä. Enää puuttui langat. Langoiksi päätin ottaa mustan fabelin ja regian seepralangan. Tein kaksinkertaisella langalla, jotta valmistuisivat hieman nopeammin. 

Sukat valmistuivatkin viikossa ja kun lankaa jäi tein poikapuolisille lastenlapsille sukat myös. Pienet sukat on kokoa 23 ja 27. Ensi jouluna taitaa olla vuorossa mummi ja lapsenlapsista tytöt. Eli siis mallia miettimään.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Afrikankukkamatto

Mitä: Matto afrikankukista Miten: 10mm virkkuukoukku Mistä: Ontelokude

Viime keväänä ostin ison kansan valkoista ontelokudetta tarkotuksena tehdä kori sekä matto samaan sarjaan. Korin sain tehtyä ja se onkin jo uudella omistajallaan, mutta matto on edelleenkin tekemättä. Laatikosta löytyi myös ihan ensimmäinen kudeostos vuosien takaa, vaaleanpunainen kude.

Päätin sitten tehdä maton uuden kotimme vessaan. Pelkkä valkoinen ei ole ollenkaan tyylisemme, niinpä päätin käyttää sen vaaleanpunaisen valkoisen kanssa.  Kaksi juhannusruusumattoa tehneenä en halunut tehdä perus pyöreää joten päätin opetella afrikankukkien teon tähän työhön. Hyvä ohje kukkiin löytyy täältä:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/neulonta_ja_virkkaus/nain_virkkaat_afrikankukan

Matto oli muutaman viikon vessassa, mutta pari kertaa pissat siitä pestyäni totesin, että se muuttaa makuuhuoneeseen ja katsotaan parin vuoden päästä uudelleen kun lapset ovat vähän isompia. Eli vessa on edelleen ilman mattoa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

ristiäiskortti





Mitä: Ristiäiskortti
Mistä: Puuvillalanka
Miten: 2,5mm virkkuukoukku

Siskontytön ristiäisiin oli jo lahja valmiina, joten seuraavaksi piti valmistaa kortti. Yleensä olen askarrellut kortit, mutta facebookissa näin kuvan kortista jossa oli lastenvaunujen kuva. Sen halusin itsekin tehdä. Kyselyä ryhmiin ja heti sainkin apuja. Sain erilaisia kuvia ja kaavioita joista sitten valitsin itselle mieluisan. 

Vaunut on aloitettu kuin ympyrä, eli keskeltä. Puoliympyrän jälkeen tein "kuomun" johon tuli reikiä pylväillä ja ketjusilmukoilla. 3/4 ympärästä tehtyäni käännyin ja tein ensin kuomua ja sitten loppuvaunua. Näin koko vaunu. Kaksi ympyrää renkaiksi ja kukka vielä koristamaan vaunuja.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ristiäislahja


Mitä: Peitto, junasukat, tumput ja myssy vastasyntyneelle
Mistä: Novita Wool
Miten: 2mm sukkapuikot ja peittoon 3,5mm pyöröpuikot

Kun keväällä 2014 kuulin, että siskoni saa loppuvuodesta toisen lapsen, alkoi heti raksuttaa ajatus ristiäislahjan tekemisestä itse. Omalle pojalleni, joka on syntynyt loppuvuodesta, tein villaisen peiton ja se on ollut todella paljon käytössä. Päätin siis tehdä peiton ja jos lankaa jää niin kaveriksi jotakin. 

Langaksi valikoitui novita wool sen pestävyyden takia. Lahjaksi on vauvaperheeseen kiva antaa konepestäviä asioita, jotta se helpottaa arkea. Väreiksi valikoitui ampiaisen värit, koska ne käyvät sekä tytölle, että pojalle. Ostin lopulta lankaa niin paljon, että niistä riitti vielä pipo, tumput ja junasukat. Tämän jälkeenkin lankaa jäi joten omatkin  lapset saivat vielä jotakin.

Peitto on tehty kulmasta kulmaan, jotta sen tekeminen olisi hieman miellyttävämpää ja sen saisi jopa joskus valmiiksi.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Nurmilintu nro 2




Mitä: Nurmilintu / Heidi Alander
Mistä:  Catania puuvillalanka 128g
Miten: 5mm/120cm pyöröpuikot

Tyttöni 3v pyysi itselleen samanlaista huivia kuin itselleni tein. No eihän siinä auttanut kun käydä kaivelemassa lankalaatikoita ja valita yhdessä mieleinen väri. Yllätys yllätys väriksi valikoitui punainen. Langan materiaalin valitsin 100% puuvillaa sen helpon pestävyyden takia sekä siksi että puuvilla on miellyttävä kesälläkin. 



Huivi tulee pienelle tytölle ja siksi tein siitä ohjetta pienemmän. Alun ainaoikeaa tein reilusti vähemmän kuin ohjeessa, eli pitsikuvio alkoi jo aikaisemmin. Viimeinen ainaoikein osuus on myös puolet lyhyempi kuin ohjeessa ja näin sain neljä kuvioraitaa mahtumaan huiviin. Tähän huiviin opettelin myös ohjeen päättelyn, eli nirkkoreunan. Se likin helppo kun vain ensin tajusi miten se tehtiin. Nirkkoon löytyy ohje you tubesta nimellä picot bind off.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Nurmilintu




Mitä: Nurmilintu / Heidi Alander
Mistä: Huivipuffa 100g
Miten: 5mm /120cm pyöröpuikot.

Ostin vuonna 2013 lankakutsuilta huivipuffa lankaa marjapuuron värisenä ja tein itselleni ihan ensimmäisen revontulihuivini. Lanka on hyvin ohutta 100g=725m. Tein ihan ohjeen mukaan, en siis tehnyt kaavioon yhtään ylimääräistä. Huivista tuli hyvin pieni ja käytin sitä kerran keväällä 2013.

Nyt päätin, että puran huivin, teen jonkun uuden ja käytän koko langan. Aikani selailtuani päätin, että nurmilintu on juuri oikea malli tälle ihanalle langalle. Ja niinhän se olikin. Sain koko kerän käytettyä ja huivista tuli juuri sopiva lämmike hartioille. Ohjeessa kuvioraitoja on kolme, mutta minun langallani niitä sai viisi. Ohjeen neuvomaa päättelyä en osannut joten tein ihan tavallisen päättelyn. Ohjeen päättely olisi tehnyt nirkot huivin reunaan, mutta harmikseni ne nyt jäivät pois.



Pingotus vaiheessa kohta 3v tyttöni kysyi: "onko tämä minulle?" Pakko oli vastata, että huivi on äidin, mutta voin tehdä tytölle samanlaisen. Yhdessä valitsimme langan ja sitten puikot heilumaan nii saa tyttö kevääksi huivin itselleen.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Juhannusruusu trikookuteesta

Mitä: Juhanusrusumatto Miten: 8mm virkkuukoukku Mistä: Trikookude

Kaapit ja laatikot suorastaan pursuivat eri värisiä trikookuteita ja niistä piti keksiä jotain. Koreja olin jo virkannut kymmeniä, joten ne eivät tulleet kysymykseen. Lopulta päädyin mattoon. Mattoon saisi kulumaan paljon kuteita. 

Juhannusruusu vaikutti helpolta ja niinpä aloin tekemään sitä. Värejä oli jokaista muutama kerä ja siitä sitten vuorotellen kerros kerrallaan ne alkoivat huveta. Muutama kerros jäi vajaaksi kun kude loppui, mutta ei hätää. Kertosta jatkoin vain toisella värillä. Matosta tulisikin muutenkin hyvin  räsymattomainen joten kesken kerrosta vaihtuvat värit ei haittaisi. Juhannusruusun ohjeesta poiketen tein mutaman ylimääräisen kerroksen, jotta sain kaikki kuteet kulumaan. Alkuperäisen juhannusruusumaton  ohjeen löydät täältä: 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

sukat tico ticosta

Mitä: Sukat / muurahaisenpolku Mistä: Novita tico tico 146g Miten: 3mm 120cm pyöröpuikot ja 3mm sukkapuikot
Tämä lanka on kummitellut laatikossa jo pitkään ja ajatuksena tehdä itselle sukat. Tico tico on vain niin ohutta lankaa, että päätin tehdä kaksinkertaisena. Alkuperäinen ideani oli tehdä rakas villasukka-kirjasta magdalenasukat, mutta luin ohjeen huonosti ja jätin muutamia välikerroksia tekemättä. Huomasin tämän vasta kun olin jo päässyt kantäpään yli ja päätin että en ala purkamaan. Aloin selvittämään mitä kuviota sitten olenkaan tekemässä ja vahingossa olinkin tehnyt muurahaisenpolkua. Kiva kuvio sekin.

Näihin sukkiin päätin myös kokeilla magic loop-tekniikkaa. Lisäksi aloitin sukat varpaista, jotta saan tämän ihanan langan käytettyä viimeistä metriä myöten. Magic loopilla tein jalkaterän, kantapään ja hieman vartta, mutta sitten tuntui työ käyvän kovin hitaaksi ja loppu varren tein sukkapuikoilla.

Raidat ei ihan täsmää, mutta olen silti erittäin tyytäväinen sukkiini. Kerrankin itselle jotain.


Puikkopussi

Mikä: Puikkopussi Mistä: Jämäkankaista Miten: Ommellen

Olen itselleni tehnyt muutamia puikkopusseja. Olen mennyt helpomman kautta ja tehnyt aina  yhdelle puikkolajille oman pussukan. Nyt päätin tehdä lahjaksi puikkopussin, jossa saa samassa pussissa kulkemaan kaikki puikot ja koukut kerralla. Pussukan saa kierrettyä nätisti rullalle, joten puikot kulkee turvallisesti mukana missä vain.




Malli on ihan omasta päästä keksitty ja tehdessä vähän mittailtu ja suunniteltu. Toista samanlaista tuskin tulen ihan heti saamaan aikaiseksi. Pussissa on tilaa virkkuukoukuille, sukkapuikoille ja pitkille puikoille. Mietinnässä on miten pyöröpuikot saisi hyvin järjestykseen. Se taitaakin olla seuraava projekti. Laitetaan mietintämyssy päähän.